Aloin eräänä päivänä pohtimaan vaihteeksi elämän syntyjä syviä, kun ajoin pyörällä kauppareissulta kotia kohti (?). Aloin nimittäin miettimään syitä siihen, miksi vietän useita tunteja viikossa tietokoneen ääressä ja suollan tekstiä ruudulle uhraten samalla itselleni arvokasta vapaa-aikaa. Toisin sanoen aloin miettiä, miksi kirjoitan tätä blogia.
Yleensä tällaisia asioita miettivät vuosia bloganneet konkarit. Minulla se vaihe on näköjään edessä jo nyt. Yhtä kaikki, löysin bloggaamiselleni kolme erilaista tekijää, jotka listaamalla sain jälleen kerran yhden tekstin aikaiseksi.
1. Aito halu auttaa muita – puolueettomasti
Haluan omalta osaltani auttaa aidosti ja vilpittömästi täällä muita, mikä on suurin yksittäinen blogiini perustamiseen vaikuttanut tekijä. Minulla ei ole taustallani mielipiteisiini vaikuttavia tekijöitä, joita nuoleskelemalla sekä minä että nämä tekijät hyötyisivät bloggaamisestani esimerkiksi rahallisesti.
Toisaalta en edes pystyisi toimimaan näkemysteni vastaisesti, vaikka taustallani olisikin joku taho. Moraalini ei millään sallisi muiden ihmisten kusettamista sen varjolla, että saisin itse esimerkiksi joskus ilmaisen lisäravinnepönikän tai kaksi. Koitan siis jäsennellä tänne ajatuksiani parhaan tietämykseni mukaan ja pyrin tätä kautta inspiroimaan ihmisiä.
Useimmat ihmiset haluaisivat elää terveellisemmin, mutta eivät välttämättä tiedä keinoja siihen. Minä taas tiedän suurin piirtein, mitä työkaluja pakista tulee löytyä, jotta voidaan elää terveellistä elämää – tai ainakin luulen tietäväni. Stephen Hawkingin sanoin (vapaa suomennos): ”Tiedon pahin vihollinen ei ole tietämättömyys vaan illuusio tietämisestä”.
Jos muutama rivi kirjoittamaani tekstiä tai kuvat minusta pelkät bokserit jalassa saavat jonkun ihmisen inspiroitumaan ja tekemään elämänmuutoksen, keitän itselleni kahvit ja myhäilen tyytyväisenä: tehtäväni on suoritettu. En tiedä, olenko saanut vielä yhtäkään ihmistä liikkeelle, mutta jos olen, en aloittanut bloggaamista turhaan.
Jotkut ihmiset taas tietävät suurin piirtein, miten terveellistä elämää eletään, mutta eivät yksinkertaisesti omaa halua (=eivät jaksa) ryhtyä siihen. Se on minun, mutta ennen kaikkea hänen kannaltaan voi voi -juttu: kannattanee punnita omaa haluamistaan ennen kuin sydän sanoo sopimuksen irti tai ennen kuin tarvitsee tarttua ensimmäistä kertaa insuliinipiikkiin.
On ihan oikein sanottu, että koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa. Samaan hengenvetoon täytyy todeta, että ainakin minä käärisin hihat ennemmin kuin myöhemmin.
2. Mahdollisuus oppia itse
Kun kirjoitan jostakin asiasta ja kerron omia suosituksiani tai mielipiteitäni, joudun perustelemaan muiden lisäksi itselleni, miksi teen tai ajattelen niin: en koe voivani suositella jotain asiaa, jonka toimimisesta en ole itse varma. Tällaisessa tilanteessa minulla on mahdollisuus oppia enemmän kuin mikään koulu maailmassa voi minulle opettaa.
Suosittelen muitakin ihmisiä jatkuvasti haastamaan omat näkemyksensä ja selittelemään itselleen omia tekemisiään, koska se on erittäin kehittävää toimintaa. Joskus tämän haastamisen ja itsetutkiskelun seurauksena voi olla mielen muuttuminen jonkin asian suhteen. Tässä ei ole kuitenkaan mitään väärää: se jos joku on suoraselkäisyyden merkki, jos voi muuttaa mieltään ja voi jopa myöntää tässä vaiheessa olleensa väärässä.
Minä olen käynyt jo läpi yhden tällaisen oppimisprosessin: en juo enää treenin aikana haaraketjuisia aminohappoja eli BCAA:ta sisältävää juomaa, vastoin aikaisemmin kertomaani.
Tutkittuani asiaa tarkemmin en kerta kaikkiaan näe enää perusteltua syytä tälle toiminnalle. Nostan tällä hetkellä painoani, joten BCAA:ta ei ole syytä juoda treenin aikana lihaskadon pelossa, koska sen vaara on olematon. Lisäksi jos syön puolitoista – kaksi tuntia ennen treeniä 40 grammaa proteiinia + runsaasti hiilihydraatteja ja sopivasti rasvaa sisältävän aterian, ei tämä ateria ole likimainkaan ehtinyt imeytyä läheskään loppuun siihen mennessä, kun aloitan treenini. Syömäni proteiinin sisältämiä aminohappoja on siis vielä vasta imeytymässä verenkiertooni. Toisin sanoen veren aminohappotasot eivät ole lähelläkään nollatasoja, mikä käytännössä eliminoi kaikki BCAA:n juomisen tuomat mahdolliset hyödyt. Lisäksi nämä aminohappotasot eivät todellakaan ehdi laskeutua treenin aikana niin paljon, että siitä olisi lihaksille jotain haittaa – ellen sitten huhki salilla vaikkapa kolmea tuntia putkeen, mitä en ole koskaan tehnyt.
Ainoat tilanteet, jolloin voisin kuvitella juovani BCAA:ta yön lisäksi ovat erittäin pitkät salitreenit, treenaaminen paastotilassa ja ehkä dieetillä, jolloin lihaskadon vaara ei olekaan enää olematon vaan hyvin mahdollinen.
3. Saada järkeä ”fitnesstouhuun”
Viime aikoina päätään on nostanut eräänlainen fitnessbuumi ja lihasmassan ja -kunnon arvostus on noussut roimasti, mistä olen hyvin iloinen. Tästä huolimatta erityyppisiin ihanteisiin perustuvat kehonrakennus- ja fitnesslajit ovat Suomessakin marginaalilajeja ja tulevat todennäköisesti olemaankin lähitulevaisuudessa.
Suomalainen fysiikkalajien ympärille keskittynyt yhteisö on tästä syystä erittäin pieni ja tiivis: karkeasti voisi todeta, että kaikki tuntevat kaikki. Vaikka lähitulevaisuuden suunnitelmissani ei olekaan kehonrakennus- ja fitnesslajeissa kilpaileminen, lasken silti itseni kuuluvaksi ainakin löyhästi fitnessyhteisöön, koska seuraan aktiivisesti muun muassa alan ilmiöitä ja kilpailuja sekä luen alaan liittyviä uutisia, blogeja ja tutkimuksia. Lisäksi käyn sellaisella kuntosalilla, jossa treenaa minun lisäkseni muun muassa useita eri fysiikkalajeissa kilpailevia henkilöitä, joiden kanssa olen päivittäisessä kanssakäymisessä.
Huomioni mukaan fysiikkalajiyhteisön piirissä on valitettavasti havaittavissa välillä aivan järkyttävän sairasta, mutta erittäin todellista käyttäytymistä esimerkiksi syömiseen liittyen. Erityisen vahingollisena terveydelle pidän ajatusta siitä, että monilla ihmisillä on olemassa ”hyviä” ja ”pahoja” ruokia, jotka on luokiteltu milloin milläkin perusteella. Olen valmis muuttamaan mielipidettäni monessa muussa asiassa, mutta tästä mielipiteestä tulen pitämään kiinni kuolemaan saakka.
Parempaa fysiikkaa tavoittelevista ihmisistä tuskin kukaan haluaa saavuttaa epäterveellistä suhtautumista ruokaan. Tämä saavutus on kuitenkin varsin mahdollinen harrastamalla esimerkiksi edellä mainittua ruokien kategorisointia.
Toinen esimerkki on Olli bodauskisoihin!?!? -postauksessa esittämäni kuvitteellinen tarina fitnesskisoihin sännäännestä henkilöstä. Tällainen tarina ei kuitenkaan välttämättä ole edes kuvitteellinen vaan totisinta totta, vaikka sen ivalliseen sävyyn kerroinkin. Olen itse todistanut läheltä ja kaukaa tilanteita, joissa fysiikkalajien kilpailujen jälkeen ”nautitaan elämästä” eli toisin sanoen ahmitaan kaksin käsin herkkuja ja lihotaan. Sitten pudotetaankin jo uudestaan painoa. Aineenvaihduntakin tykkää tästä toiminnasta oikein kovasti, pääkopasta puhumattakaan.
Monenlaisia muitakin karmeuksia on tullut todistettua viime aikoina. Olen lukenut esimerkiksi tällaisia uutisia, eikä tapaus ole läheskään ainut.
Mikäli joku ihminen on valmis vaarantamaan oman terveytensä muovisen pystin, jonkun tittelin tai muiden arvostuksen takia, se on hänen valintansa. Minä en ole kuitenkaan valmis tällaiseen, en nyt enkä tulevaisuudessa.
Yksi tämän blogin tavoitteista onkin pyrkiä tuomaan järkeä nykyiseen fitnesstouhuun, joka tuntuu menevän joidenkin ihmisten kohdalla täysin plörinäksi. Kaikki ikävät tapaukset eivät tietysti tule edes aina julkisuuteen, mutta koskettanevat onneksi vain pientä osaa fitnessyhteisöstä.
Minun filosofiani
Loppujen lopuksi kaikki ihmiset haluanevat kuitenkin vain samaa asiaa: olla terveitä (+ mahdollisesti paremman fysiikan). Lähestymistavat näiden tavoitteiden saavuttamiseksi ovat vain erilaisia. Erilaiset lähestymistavat voivat kuitenkin johtaa hyvin erilaisiin lopputuloksiin, eivätkä nämä lopputulokset ole aina välttämättä sitä, mitä on alunperin oltu hakemassa.
En ole kuitenkaan täällä tuomitsemassa ketään. Olen vapaamielinen henkilö ja kannustan ihmisiä tekemään asioita niin kuin he parhaaksi näkevät.
Haluan kuitenkin kirjoituksillani kannustaa ihmisiä ajattelemaan omilla aivoillaan ja kannustaa heitä kriittiseen ajatteluun. En suosittele tekemään asioita vain siksi, koska ”aina on tehty niin” tai koska ”se ja se sanoi niin”. Esimerkiksi ”sillä tyypillä” saattaa olla nimittäin taustalla hänen mielipiteisiinsä vaikuttavia tekijöitä, joita nuoleskelemalla ”se tyyppi” ja nämä tekijät hyötyvät rahallisesti tai muilla tavoilla ”sen tyypin” sanomisista.
Edes kaikkea minun sanomisiani ei kannata pitää ainoana totuutena. Viisas ihminen ei niele purematta kaikkea, mitä yritetään tunkea kurkusta alas. Sen sijaan fiksu ihminen tarkastelee ja tutkii asioita itse eri näkökulmista ja tekee vasta sitten omat johtopäätöksensä. Todennäköisesti minäkin olen jo ehtinyt puhua jossain vaiheessa täällä palturia.
Olen todella iloinen, jos joku ihminen on joistakin asioista eri mieltä kuin minä. Tällaisissa tilanteissa minä joudun asettumaan toisen henkilön asemaan ja pohtimaan, miksi hän on juuri tätä mieltä. Tällöin voin jälleen kerran oppia enemmän kuin mikään koulu maailmassa voi minulle opettaa.
Jos kaikki ihmiset olisivat kaikesta samaa mieltä, ei maailma etenisi yhtään mihinkään. Ollaan avoimia ja opitaan toisiltamme.
Lopuksi
Jostain syystä se, että olen saanut ihan vähän palaa kasvatettua ja rasvakerroksen alta vatsalihakset näkyviin on nostanut roimasti asemaani ylöspäin auktoriteettiasteikolla. Laittamalla tänne silloin tällöin olemuksestani kuvan tai kaksi tekstini kredibiliteetti saanee aivan uudet mittasuhteet.
En pidä itseni esittelemistä täällä minään itseisarvona – en siis tee sellaista vain pelkästään esittelemisen ilosta. Koen sen kuitenkin olevan yksi keino tuoda lisää vakuuttavuutta teksteihini – valitettavasti. Ihmisillä on tapana uskoa ”kovassa kunnossa” olevia ihmisiä, mikä on mielestäni täysin naurettava, mutta hyvin yleinen ajattelutapa.
Se, että joku ihminen on saanut näkyviä tuloksia aikaan tai saavuttanut jonkin tittelin kilpailuissa ei tee hänestä yhtään minkään alan asiantuntijaa. Ei yhtään minkään.
Maailmassa on paljon ihmisiä, jotka ovat paljon fiksumpia kuin minä. Heitä kannattaisi kuunnella ennemmin kuin minua. Monet näistä ihmisistä eivät tuo itseään millään tavalla esille, mikä on todella harmillinen juttu.
Sitten tulee joku pojankloppi Oulusta, joka sattuu olemaan niin kaheli, että ostaa itselleen nettiosoitteen ja palvelintilaa ja suoltaa ruudulle tekstiä uhraten samalla usean tunnin viikossa kallista vapaa-aikaansa auttaakseen puolueettomasti muita, oppiakseen itse asioita ja saadakseen järkeä fitnesstouhuun.
Puheistani huolimatta en ole lähtemässä ihan heti pois täältä blogosfääristä, vaikka kuinka haluaisitte. Päinvastoin: maailma ei ole koskaan valmis, eikä tämän blogin viimeistä lukua ole vielä kirjoitettu. Ensimmäinen lukukin on vielä aloittamatta; enhän minä ole saanut kuin vasta esipuheen aikaiseksi.
Minä yritän parantaa maailmaa blogiteksti kerrallaan.
Parhain terveisin,
Olli
