Puhdas ruoka — mitä se semmoinen on?

Ajattelin tässä, että kehitän terveysbingon, jota on sitten hyvä pelailla telkkarista tulevia elämänmuutos- ja laihdutusohjelmia tuijotellessa, nettiä selatessa ja etenkin blogeja lukiessa. Bingossani palkintona voisi olla vaikkapa Snickers-patukka ja sen ensimmäinen ruutu on omistettu ansaitusti ehkäpä maailman monimutkaisimmalle käsitteelle. Tämä käsite on tietysti ”puhdas ruoka”.

Puhdas ruoka on tuhannen varmasti mainittu jossain vaiheessa jokaista laihdutusohjelmaa ja useissa terveys- ja fitnessblogeissa. ”Henkilön tulee syödä puhdasta ruokaa ja liikkua paljon”. ”Puhdas ruoka on laihtumisen edellytys”. ”Minä syön vain puhdasta ruokaa ja oloni on tosi hyvä!” Puhdas ruoka sitä ja tätä ja tuota, mediasta riippumatta. Velat muuttuvat saataviksi, ohjelmakoodit bugittomiksi, parkkikiekkoon ilmestyy lisää aikaa ja USB-kaapeli uppoaa ensimmäisellä yrityksellä porttiin, kun syödään puhdasta ruokaa.

Puhdas ruoka on myös olennainen osa monien julkisuuden henkilöiden ja ”timmissä kunnossa” olevien elämää. Jere Karalahti syö ”puhdasta kamaa”, Heidi Sohlberg (joku missi) syö myös puhdasta ruokaa ja laihtui siinä sivussa oikein kivasti. TVOF-kakkonen Saara Aalto ammentaa voimansa puhtaasta ruoasta ja superfoodeista. Ehkä puhdas ruoka on osa myös sinun elämääsi ja olet julistanut kovaan ääneen netissä tai kavereillesi, että syöt sitä.

Menettelyssä on kuitenkin pikkuinen pulma: kukaan ei ole koskaan kertonut minulle laihdutusohjelmissa tai missään muuallakaan, mitä vi***a on puhdas ruoka.

Ruokien jakaminen ”puhtaisiin” ja ”likaisiin” on vähintään yhtä monimutkaista kuin ruokien jakaminen ”hyviin” ja ”pahoihin” ruokiin. Koska puhtaan ruoan käsitettä ei ole virallisesti määritelty missään, jää vastuu käsitteen tulkitsemisesta jokaiselle itselleen. Samasta syystä jokaisella henkilöllä tuntuu olevan oma määritelmänsä puhtaalle ruoalle: Paleo-ruokailijoiden mielestä vain Paleo-ruoat ovat varmaankin sitä puhdasta ruokaa, karppaajien mielestä hiilihydraatit ovat likaisia. Antti Heikkilän mielestä likaista ruokaa ovat ne ruoat, jotka ovat, no, Antti Heikkilän mielestä likaisia. Tosin puhdas ruokakin taitaa muuttua Antti Heikkilän mukaan syömiskelvottomaksi paskaksi, kun sitä erehtyy käyttämään hetken mikrossa.

Jonkun mielestä ainoastaan kotimainen ruoka on puhdasta ruokaa, jonkun mielestä ainoastaan luomuruoka on puhdasta. Joku sanoo, että kaikki mitä ei tarvitse kypsentää, on puhdasta ruokaa. Joku saattaa sanoa, että puhdas ruoka on gluteenitonta ruokaa.

Jossakin vaiheessa homma menee vielä älyttömän paljon monimutkaisemmaksi. Jos esimerkiksi joltakin fitnessurheilijalta tai kehonrakentajalta aikoo selvittää, mitä on puhdas ruoka, joutuu hänen kanssaan käymään läpi yksitellen kaikki ruoka-aineet aina grillikyljestä mannasuurimoihin selvittääkseen, mikä on ”puhdasta” ruokaa ja mikä ei. Raja on erittäin häilyvä.

Yksikään henkilö tässä maailmassa ei ole onnistunut vielä esittämään minua tyydyttävää puhtaan ruoan määritelmää, eikä todennäköisesti tule esittämäänkään. Olen kuitenkin saanut määritettyä itse itselleni, mitä se puhdas ruoka oikein on minulle. Omena ei ainakaan ole missään nimessä puhdasta ruokaa, sillä se näyttäisi sisältävän todella suuria määriä erilaisia kemikaaleja ja peräti viittä erilaista lisäainetta!

Yritetään aluksi selvittää muutamien yleisten määritelmien kautta, mitä se semmoinen puhdas ruoka saattaisi olla.

Puhdas ruoka — yleisiä määritelmiä

Kokemusteni perusteella puhdas ruoka määritellään useimpien henkilöiden taholta näin: ”Mahdollisimman vähän prosessoitua ruokaa” tai ”Mahdollisimman ravinnetiheää ruokaa”. Määritelmä prosessoinnista on kuitenkin jo itsessään sangen paradoksaalinen ottaen huomioon pari erilaista seikkaa.

Maito = puhdas ruoka?

Otetaan esimerkiksi hyvin tyypillinen ruoka-aine, maito.

Rasvaton maito on perinteisesti kaikkien rasvakammoisten ja varmaan useimpien ”puhtaan” ruoan ystävien suosikkimaito. Rasvaton maito on jopa suositumpaa kuin vähemmän prosessoitu täysmaito, joka on kolmesta yleisimmästä maidosta lähimpänä lehmän utareesta tullutta maitoa. Jostakin syystä eniten prosessoitu maito mielletään (yleensä) kaikista parhaaksi ja terveydelle edullisimmaksi vaihtoehdoksi. Ilmeisesti joissain tapauksissa pidemmälle viety prosessointi onkin sitten yhtäkkiä hyvä juttu?

Entäs raakamaito sitten? Sehän on kaikista vähiten prosessoitua maitoa, sitä itseään! Sitähän kannattaa sitten tarjota lapsillekin, koska raakamaito on sitä kaikista puhtainta ja aidointa maitoa eivätkä rahanahneet korporaatiot ole päässeet käpistelemään sitä liisteritehtaissaan.

Miksi raakamaito kuitenkin aiheutti keväällä suuren bakteeriepidemian? Pitäisikö puhdas ruoka määritellä sittenkin näin:

”Mahdollisimman vähän prosessoitua ruokaa, mutta kuitenkin sen verran paljon prosessoitua ruokaa, että minä en sairastu ja voin uskottavasti sanoa muille syöväni puhdasta ruokaa”

Maitotuotteet (+ lisättyä suolaa, sokeria, rasvaa, lisäaineita ja gluteenia sisältävät tuotteet) eivät tunnetusti kuulu kenenkään true-fitnessurheilijan ruokavalioon, mutta tämä nyt vaan oli yksi esimerkki.

Puhdas ruoka vs. lisäravinteet

Onneksi muitakin hassuja esimerkkejä löytyy. Jossakin vaiheessa tämä puhtaan ruoan elämäntyyli menee nimittäin niin paradoksaaliseksi, että eihän tässä ihan oikeasti tiedä, pitäisikö sitä itkeä vai nauraa.

Monilla fitnessbloggareilla tuntuu esimerkiksi olevan jokseenkin pakottava tarve syödä ”puhdasta ruokaa”, tietysti kukin omien (tai hänen valmentajansa) kriteerien mukaisesti. Muille sitten hehkutetaan kuvin ja kertomuksin kyseisen menettelyn ihanuutta, pakaroihin esittelyyn keskittyneitä kuvia unohtamatta. #cleaneating taitaa samasta syystä olla Instagramissa suosittu hashtagi, #belfie:n ohella. Bingo!

Jos muiden katseilta piilossa tapahtuneita ahmimisia ei lasketa, puhtaiden ruokailijoiden herkuttelu tapahtuu koostamalla kakut, piirakat tai mitkä lie proteiini- tai muut leivonnaiset erikoisista ruoka-aineksista, joita käyttämällä herkuistakin saadaan mahdollisimman terveellisiä ja puhtaita. No, eipä siinä mitään, jos homma toimii ja hymy on huulilla.

Sitten kun on tullut sen massu-pebatreenin aika, puhtaasti syöminen oikein korostuu.

1. Ennen treeniä naamariin heitetään valkotakkisten kemistien kehittelemä treenibuusteri, joka sisältää erittäin puhtaita, tosin synteettisesti valmistettuja stimulantteja. Treenibuusterista saattaa löytyä myös esimerkiksi kreatiinia, tosin sekin on valmistettu synteettisesti sarkosiinista ja syanamidista. Mitäpä sitä ei treenitehojen lisäämiseksi kuitenkaan tekisi?

2. Treenin aikana juodaan tosi puhdasta aminohappo-hiilihydraattijuomaa eli ”intraa”. Aminohapot ovat vapaassa muodossa olevia ja lääkelaatuisia, joka tosiaan tarkoittaa sitä, että ne ovat niin puhtaita, että niissä on alle prosentin verran jäämiä muista aineista. Aminohapposekoitus on tosin luonteeltaan sellainen, että sitä ei löydy luonnossa sellaisenaan mistään ruoka-aineesta, mutta mitäpä sitä ei lihasten palamisen minimoimiseksi tekisi?

Hiilihydraatit ovat puolestaan niin ”puhtaita”, että niissä ei ole ollenkaan vitamiineja ja kivennäisaineita, joita löytyy pienissä määrin jopa likaisten ruokien kuninkaasta, valkoisesta  ja pitkälle prosessoidusta vehnäjauhosta. Hiilihydraattijauhe on tehty hydrolyysin avulla esimerkiksi perunasta tai ohrasta. Vitamiinejä ja kivennäisaineita pursuavista ruoka-aineista on siis saatu aikaan hyvin ”puhdas”, pelkkää nopeasti imeytyvää hiilihydraattia sisältävä jauhe. Mitäpä sitä ei kuitenkaan treeneissä jaksamisen vuoksi tekisi?

3. Palautusjuoma jatkaa puhtaasti ruokailemisen trendiä. Se saattaa sisältää esimerkiksi aikaisemmin mainitsemaani hiilihydraattijauhetta.

Palautusjuoman sisältämä heraproteiini voi puolestaan olla esimerkiksi hydrolysoidussa eli esipilkotussa muodossa olevaa eli nopeiten imeytyvää heraproteiinia.  Hydrolysoitu heraproteiini on niin puhdasta, että sen proteiinipitoisuus on yleensä yli 90%. Se on myös kaikista kalleinta heraproteiinia, koska sitä on prosessoitu eniten. Se sisältää myös erittäin ”luonnollisia” makeutus- ja väriaineita, samaan tapaan kuin treenibuusterit ja aminohappojauheet. Mitäpä sitä ei kuitenkaan palautumisen eteen tekisi? Sovitaan, että voihan sitä syödä joskus vähän erilaisia lisäaineita.

Laadukkaat aminohappo-, hera- ja hiilihydraattijauheet ja muut lisäravinteet tunnistaa yleensä ”GMP”-tagista, joka on eräänlainen valmistajan saama laatusertifikaatti. Saadakseen GMP-sertifikaatin lisäravinteiden valmistusympäristön tulee muun muassa olla erittäin kliininen. Aika puhdasta touhua, eikö vaan?

4. Treenin jälkeen sitten jatketaan tutulla puhdas ruoka -linjalla eli perinteisellä riisin, kanan ja parsakaalin muodostamaan pyhään kolminaisuuteen perustuvalla ruokavaliolla.

Pitäisikö puhdas ruoka määritellä sittenkin näin:

”Mahdollisimman vähän prosessoitua ruokaa, mutta kuitenkin sen verran paljon prosessoitua ruokaa, että minä en sairastu ja voin uskottavasti sanoa muille syöväni puhdasta ruokaa. Todella pitkälle prosessoituja lisäravinteita ei lasketa, koska ne ovat toooodella tärkeitä treeneissä jaksamisen kannalta ja treeni menee jopa puhtaasti syömisen edelle”

Heraproteiini on todella pitkälle prosessoitua ruokaa, mutta yllätys yllätys se onkin kiistattomasti hyödyllinen työkalu kuntosaliharjoittelijan ruokavaliossa. Lisäksi sokerihan on tunnetusti todella ”likaista” ruokaa ja sitä kartetaan, mutta sitten kun palautus- tai treenin aikaisesta juomasta löytyy sokeriakin nopeammin imeytyvää ja yhtä ravinneköyhää hiilihydraattia 400:n tai jopa useamman kilokalorin edestä, se onkin yhtäkkiä OK?

Puhdas ruoka — ravinnetiheys

Ruokien jakaminen ”puhtaisiin” ja ”likaisiin” ravinnetiheyden mukaan on hankalampaa kuin oman kyynärpäänsä nuoleminen. On nimittäin mahdoton selvittää, missä menee ravinnetiheän ruoan raja.

”Ravinnetiheä” on puhtaan ruoan ohella käsite, jolle ei ole olemassa virallista määritelmää.

“There is currently no science-based definition for either nutrient density or nutrient-dense foods. Without a definition that has been developed using an objective, scientific approach, the concept of what is a “nutritious” food is subjective and, therefore, inconsistent.”

– Miller et al

Esimerkiksi joillakin henkilöillä hedelmät saattavat olla pannassa, koska ne sisältävät todella vaarallista (vitsi) fruktoosia. Hedelmät kuitenkin sattuvat useimmiten olemaan suhteellisen ravinnetiheätä ruokaa, joten ilmeisesti ruokia ei voida luokitella puhtaiksi pelkästään sen mukaan, että ne sisältävät esimerkiksi paljon vitamiineja.

Joillakin henkilöillä taas lohi ja muut rasvaiset kalat ovat pannassa, koska ne ”sisältävät liikaa rasvaa”. Kalako ei ole ravinnetiheätä ruokaa? Seuraavalla aterialla syödään kuitenkin sitten kanaa ja oliiviöljyä?

Näin olemme saaneet taas uuden määritelmän käsitteelle puhdas ruoka:

”Mahdollisimman vähän prosessoitua ruokaa, mutta kuitenkin sen verran paljon prosessoitua ruokaa, että minä en sairastu ja voin uskottavasti sanoa muille syöväni puhdasta ruokaa. Mahdollisimman ravinnetiheätä ruokaa, mutta kuitenkin niin vähäkalorista ruokaa, että se ei sisällä liikaa sokeria ja rasvaa. Todella pitkälle prosessoituja lisäravinteita ei lasketa, koska ne ovat toooodella tärkeitä treeneissä jaksamisen kannalta ja treeni menee jopa puhtaasti syömisen edelle”

Lisäravinteiden käyttäminen tuntuu taas menevän ravinnetiheydessäkin kaiken edelle. Jos heraproteiinia ei oteta huomioon, lisäravinteet eivät tunnetusti ole mitään ravinnepommeja, koska ne sisältävät usein vain jotakin tiettyä ravinnetta.

Yhteenveto

Puhdas ruoka on käsitteenä sama asia kuin isojalat, UFOt ja Loch Nessin hirviö: jokaisesta näistä asiasta puhutaan, joskus vieläpä oikein kovaan ääneen netissä, blogeissa, telkkarissa ja iltapäivälehtien palstoilla. Joillakin myös tuntuu olevan jostakin em. asiasta omakohtaisia kokemuksia. Jotkut jopa ovat niin fanaattisia jostakin käsitteestä, että kyseinen toiminta on verrattavissa johonkin kulttiin. Kukaan ei kuitenkaan tiedä kovin tarkasti, mitä ne ovat.

Vaikka pääsisit kaverisi kanssa konsensukseen siitä, mitä on puhdas ruoka, tulee jostain kulman takaa kumminkin joku sälli, joka on asiasta eri mieltä. Joku sinun ja kaverisi ”puhtaaksi” määrittelemä ruoka-aine ei välttämättä olekaan tämän kapinallisen mielestä ”puhdasta”.

Minulle ei ole olemassa puhtaita, likaisia, hyviä tai pahoja ruokia siinä merkityksessä, niin kuin joillekin muille saattaa olla. Ennen kyllä oli.

Nykyään minun näkemykseni mukaan maailmassa on olemassa mikroravinteita sisältäviä, kuitua sisältäviä ja proteiinia, rasvaa ja/tai hiilihydraatteja sisältäviä ruokia. On myös olemassa ruokia, joista puuttuu lähes kokonaan jokin näistä em. ravinteista.

Ravinnepitoisuudesta riippuen nämä erilaiset ruoat ovat hyviä tai vähemmän hyviä jonkin tietyn tavoitteen täyttämiseksi: esimerkiksi marjat, kasvikset ja hedelmät pitävät huolen vitamiinitavoitteideni täyttymisestä. Hiilihydraattitavoitetta niillä ei kannata yrittää täyttää – siinä alkaa maha pullottaa hyvin äkkiä.

Täysjyväviljatuotteet tuovat mukavasti kuitua tavoitteen täyttämiseksi, monien muiden asioiden ohella. Heraproteiinilla pääsen lähemmäksi päivittäistä proteiinihaarukkaani, joka on tällä hetkellä 160-180 grammaa / päivä (= 2.17 – 2.44 grammaa / painokilo). Kylmäpuristetulla oliivi- ja rypsiöljyllä ja kalaöljyllä on taas hyvä pyrkiä täyttämään päivittäistä rasvahaarukkaa.

Viinerissä, Magnum-jätskissä tai Fazerin Lontoon rae -suklaassa ei taida olla kovinkaan paljoa vitamiineja, kivennäisaineita, kuitua tai proteiinia mutta voi jumalauta, että ne maistuvat hyvältä kahvin kanssa ja ilman ja tuovat siinä sivussa mukavasti lisää hiilihydraatteja, rasvaa ja kaloreita päivän tavoitteiden täyttämiseksi.

Niinpä puhdas ruoka tarkoittaa minulle kutakuinkin tätä:

Ja näin on saatu polkaistua käyntiin puhtaan ruoan teemaviikko!

(Jos haluat spoilaantua viikon muiden kirjoitusten teemoista, kannattaa lukea Alan Aragonin havainnollistava artikkeli ”The Dirt on Clean Eating”. Aragonin puhutteleva artikkeli toimii tämän viikon inspiraation ja tiedon lähteenä. Suosittelen lämpimästi tutustumaan myös muihin Aragonin ajatuksiin.)

https://www.haataja.eu/2014/09/04/puhdas-ruoka-likainen-lopputulos