Näin fitnessdieetti vaikuttaa (mies)kroppaan, osa I

Sain huikean postausinspiraation eräästä uutisesta, joka on pyörinyt tällä viikolla mediassa. Uutisen seurauksena aloin pohtimaan, millaisia vaikutuksia fitnessurheiluun kuuluvilla kisadieeteillä on ihmisen kehonkoostumukseen ja toisaalta erilaisten kehon hormonien pitoisuuksiin.

Onneksi näitä asioita ei tarvitse pohtia, sillä niitä on tutkittu, tosin aika vähän.

Yleisellä tasolla laihduttamisen vaikutuksia kehoon on tutkittu paljon esimerkiksi liikkumattomilla ja ylipainoisilla ihmisillä, joiden tilanne on hyvin erilainen verrattuna kilpaileviin fitnessurheilijoihin. Liikkumattomia ja ylipainoisia ihmisiä tutkittaessa tavoitteena on selvittää, miten korkeasta rasvaprosentista laihduttaminen normaaliin rasvaprosenttiin vaikuttaa heidän kehoonsa. Fitnessurheilijoilla tilanne on siksi erilainen, että heidän tapauksessa tavoittena on saada rasvaprosentti normaalista ”epänormaaliksi” eli hyvin alhaiseksi.

Kun kalorivaje yhdistetään liikuntaan ja rasvaprosentin suhteen mennään kohti äärimmäisyyksiä, ei ”normaaleilla” ihmisillä (hyi että vihaan tuota termiä) tuloksia voida ymmärrettävästi johtaa suoraan fitnessurheilijoihin. Ylipainoisesta normaalipainoiseksi laihduttavan miehen testosteronitasot saattavat esimerkiksi nousta, kun taas fitnesskisaajilla saattaa käydä toisinpäin, kuten kohta näemme.

Useimpia valtioita tai tutkijoita ei liiemmin kiinnosta, mitä kropassa tapahtuu, kun kroppa vedetään kisakireään kuntoon. Sixpackin hankkiminen tai lihassäikeiden esiin saaminen lihaksiin ei ole terveydestä huolehtivien instituutioiden suurin huolenaihe vaan se, miten ihmiset saataisiin edes normaalipainoisiksi. Näistä syistä johtuen fitnessurheilua käsitteleviin tutkimuksiin on ymmärrettävästi vaikea saada rahoitusta, joten tällaisia tutkimuksia on olemassa hyvin vähän.

Onneksi on kuitenkin olemassa sellaisia ihmisiä, joita fitnessurheilun vaikutukset kehoon kiinnostavat aivan pirusti, joten fitnessurheilututkimuksiakin putkahtelee silloin tällöin pinnalle. Etenkin fysiikkalajeissa kilpailevien kehonkoostumuksen muutoksia on tutkittu, naisilla esimerkiksi van der Ploegin et al. (2001) toimesta. Silti esimerkiksi naisten kehon hormonitoiminnan reagoimisesta kisadieettiin ei ole olemassa kuin yksi fitnesstutkimus.

Miesten hormonitoiminnan reagointia kisadieetin rasituksiin on sen sijaan tutkittu jonkin verran. Tällä haavaa minun tiedossani on kolme tutkimusta, joissa on tutkittu kehon hormonitoimintaa ja toisaalta kehonkoostumusta fitnesskilpailuihin valmistauduttaessa.

Osaamme sanoa ilman tutkimuksiakin, mitä kisadieettaavien miesten kehonkoostumuksessa tapahtuu kisadieetin aikana: rasvaprosentti muuttuu alhaiseksi, ”bulkilla” hankitun rasvattoman kehonmassan pudotessa yleensä hieman kisadieetin aikana ja ollessa usein suurempi kuin valtaväestöllä keskimäärin. Hormonitoimintaa ei voida välttämättä päätellä suoralta kädeltä, joten nämä asiat täytyy selvittää tutkimalla.

Tässä kirjoituksessa käyn yksitellen läpi kolme mieskehonrakentajilla tehtyä tutkimusta, joissa on tutkittu kehon hormonitoiminnan muutoksia kisadieetillä. Mainittakoon, että jokainen tutkimus käsittelee sellaisia kehonrakentajia, jotka kilpailevat dopingtestatuissa kehonrakennuskilpailuissa.

Tutkimus #1: Mäestun tutkimus vuodelta 2008

Virolaisen Jarek Mäestun tutkimusryhmä avasi pelin kymmenen viikon tutkimuksella, jossa tutkittiin kisadieetin vaikutuksia kolmeen eri kehon hormoniin (Mäestu et. al., 2008). Virossa on maan pienestä koosta huolimatta sangen viriili kehonrakennuskulttuuri, ja esimerkiksi kansainvälisissä kilpailuissa mainetta niittänyt Ott Kiivikas on Virossa tiettävästi kansallissankarin asemassa ja löytänyt tiensä muun muassa kananmunapaketin kanteen (Tallegg, 2011). Virolaisten kiinnostus kehonrakennustutkimukseen ei sinänsä ihmetytäkään minua.

Tutkiminen oli suoraviivaista: koehenkilöille eli seitsemälle dopingtestatulle kehonrakentajalle (+ seitsemälle dopingtestatulle kehonrakentajalle, jotka eivät olleet dieetillä = kontrolliryhmä) tehtiin kolme kehonkoostumusmittausta kohtalaisen luotettavalla DXA-mittauksella. Lisäksi henkilöiltä otettiin verikokeita. Mittauksen ajankohdat olivat 11 viikkoa, kolme viikkoa ja 3 päivää ennen Viron kansallisia mestaruuskilpailuja. Kehonkoostumusmittauksella selvitettiin henkilöiden rasvaprosenttia, kun taas verikokeissa tutkittiin kolmen hormonin eli greliinin, leptiinin ja adiponektiinin muutoksia.

Tämä seuraava on lyhyt pintaraapaisu mainitsemiini hormoneihin. Greliiniä voidaan pitää ”nälkähormonina”: kun mahalaukku on tyhjänä, greliiniä erittyy ruoansulatuskanavassa. Kun greliinitasot nousevat, nousee myös ruokahalu (Wren et al., 2001). Adiponektiinin pitoisuuksilla on yhteys insuliiniherkkyyteen; enemmän adiponektiiniä tarkoittaa parempaa insuliiniherkkyyttä, mikä on hyvä asia (Berg, Combs & Scherer, 2002). Lihavilla ihmisillä on veressään vähemmän adiponektiiniä kuin normaalipainoisilla ihmisillä, mikä on huono asia (Arita ym., 1999). Leptiiniä olenkin käsitellyt jo säästöliekkipostauksessani.

Dieettaamiseen vaikuttaa älyttömän monta muuttujaa, mutta näiden kolmen hormonin tapauksessa toivoisimme mielellään vähemmän greliiniä dieetin aikana (= vähemmän nälkää) ja enemmän leptiiniä (= vähemmän nälkää ja vilkkaampi aineenvaihdunta). Lisäksi haluamme, että adiponektiini ei laske (= parempi insuliiniherkkyys).

Tutkimuksessa kisaajien rasvaprosentti oli kolme päivää ennen kilpailuja keskimäärin 6.5, keskiarvopainon ollessa 78.8 kiloa. Rasvaton kehonmassa väheni keskimäärin yllättävän vähän 11 viikon aikana (72.9kg -> 72.5kg). Monella tutkimukseen osallistujalla dieetti on tosin kestänyt varmasti kauemmin kuin tutkimuksen 11 viikkoa, joten rasvatonta kehonmassaa on saattanut hävitä jo ennen tutkimuksen aloittamista.

Hormoneille sen sijaan kävi helkkarin huonosti:

• greliinin pitoisuudet nousivat tasolta 1148 pikogrammasta millilitrassa tasolle 1521 pg/mL, kun kontrolliryhmällä pitoisuudet puolestaan laskivat (932 -> 862pg/mL)
• leptiinin pitoisuudet laskivat tasolta 1.1 nanogrammaa millilitrassa tasolle 0.7ng/mL, kun kontrolliryhmällä pitoisuudet olivat jokseenkin muuttumattomat (~1.5ng/mL)
• adiponektiini ei muuttunut merkittävästi kummallakaan ryhmällä suuntaan tai toiseen

Greliinin nouseminen ja leptiinin putoaminen kuulostavat sinänsä loogiselta. Alhainen energiansaanti ja rasvaprosentti ovat keholle hätähuutoja ja ne kielivät kuolemanvaarasta, joten keho yrittää taistella eri keinoin nääntymistä vastaan. Hävyttömän nerokas ihmiskeho yrittää saada ihmisen painoa nousemaan lisäämällä nälkää ja vähentämällä energiankulutusta: koska greliini nousee, nousee nälkä, ja koska leptiini laskee, laskee myös energiankulutus. Vanha kunnon säästöliekkihän se nostaa päätään sieltä.

Adiponektiinin määrä ei muuttunut merkittävästi kummallakaan ryhmällä, tosin dieetillä olevilla se oli korkeampi. Koska adiponektiini on alhainen ylipainoisilla, kuulostaa järkeenkäyvältä, että alhaisessa painossa olevilla on korkea adiponektiini. Laihduttaminen parantaa lisäksi insuliiniherkkyyttä, joten tämäkin seikka puhuisi sen puolesta, että adiponektiini ei ainakaan laske laihdutuksen aikana.

On harmi, että miehiä ei seurattu ollenkaan kilpailujen jälkeen. Olisi ollut kiva tietää, miten hormonien pitoisuuksille olisi käynyt esimerkiksi muutama kuukausi kisojen jälkeen.

Yksittäisten koehenkilöiden tutkimustuloksiin saattoi vaikuttaa se, että useimmilla henkilöillä dieetti oli melko varmasti jo käynnissä siinä vaiheessa, kun tutkimus alkoi: harva kilpailija pääsee hyvään kisakuntoon 11 viikossa. Tämän puolesta puhuu se seikka, että dieettajilla oli jo tutkimuksen alussa alhaisempi paino, rasvaprosentti ja leptiini sekä korkeampi greliini kuin kontrolliryhmällä.

Tutkimus #2: Mäestu vuodelta 2010

Mäestu jatkoi hienoa panostustaan fitnessiä koskevaan tutkimukseen vuonna 2010 (Mäestu et al., 2010). Tällä kertaa 11 viikon tutkimuksessa tarkasteltiin kehonkoostumuksen ohella erilaisten anabolisten ja katabolisten hormonien eli testosteronin, kortisolin, kasvuhormonin, IFG-1:sen, IGFBP-3:sen ja insuliinin pitoisuuksia kuudella dopingtestatulla dieettaajalla ja seitsemällä dopingtestatulla ei-dieettaajalla. Kehonkoostumustestit ja verinäytteet otettiin 11 viikkoa, viisi viikkoa ja kolme päivää ennen Viron mestaruuskilpailuja.

Dieettaajien kehonkoostumuksen muutokset tulevat tässä:

• keskipaino laski 82.9:stä 78.8:aan kiloon
• rasvaprosentti laski 9.6:sta 6.5:een
• rasvattoman massan muutoksia ei julkaistu, mutta ne eivät olleet merkittäviä. Paperissa kuitenkin paljastetaan kahden dieettaajan mittaukset, joista nähdään, että toisen dieettaajan rasvaton massa laski 87.2:sta 85.1:een kiloon (2.1kg) ja toisen 71.3:sta 70:een kiloon (1.3kg)

Verikokeiden tulokset ovat helpompi näyttää kuin kirjoittaa. Ylempänä ovat dieettaajien tulokset, alempana kontrolliryhmän. Keskityn analyysissäni kuitenkin vain dieettaajien tuloksiin.

Testosteroni laski (ei hyvä), arvojen pysyessä kuitenkin kirkkaasti viitearvojen (10-38nmol/L) sisäpuolella. Tämä on ilahduttavaa, sillä anekdoottisesti monet dopingtestatut kehonrakennuskilpailijat ovat raportoineet libidon poissaolosta dieettiensä loppuvaiheessa, mikä kielii ainakin osittain alhaisesta testosteronitasosta. Katabolisen hormonin kortisolin pitoisuudet eivät juuri nousseet, mikä on hyvä juttu ja toisaalta yllättävää: yleensä kalorivaje ja muun muassa stressi nostavat veren kortisolitasoja. Kasvuhormonin pitoisuudet eivät muuttuneet, mikä ei ole yllättävää: kasvuhormoni saa rasvaa pihalle rasvasoluista (lipolyysi), mitä tunnetusti tapahtuu laihdutettaessa.

Insuliininkaltaisen kasvutekijä-1:en (IGF-1:en) ja insuliinin pitoisuudet laskivat ”terveiden viitearvojen alapuolelle”, niin kuin tutkijat sanoivat. Tämä ei ole anabolian kannalta edullista, niin kuin tutkijatkin totetavat. Insuliinin pitoisuudet laskivat siitä huolimatta, että dieettaajien hiilihydraattien saanti oli toisen mittauksen (T2) kohdalla keskimäärin 447 grammaa ja kolmannen mittauksen (T3) kohdalla 387 grammaa vuorokaudessa.

Tämä tutkimus on hyvä esimerkki siitä, että dieetattaessa alhaiseen rasvaprosenttiin lihasmassan säilyttäminen saati sen kasvattaminen on kimuranttia, sillä kehossa tapahtuu kalorivajeen myötä systemaattinen muutos anabolisesta kataboliseksi. Tämä muutos ei ole lihasmassan kannalta edullinen.

Tässäkään tutkimuksessa ei kontrolloitu koehenkilöiden dieettien pituutta, eikä bodareiden kehon palautumista seuratty kisojen jälkeen. Onneksi tähän aukkoon tieteessä tuli muutos kolme vuotta myöhemmin.

Tutkimus #3: Rossow ym:n tapaustutkimus vuodelta 2013

Rossow ja muut (2013, koko teksti PDF:nä) tekivät tähän mennessä kattavimman tutkimuksen kisadieetin vaikutuksista mieheen. Verrattuna Mäestun tutkimuksiin tämä tutkimus oli askel parempaan suuntaan siinä mielessä, että tutkimuksessa seurattiin myös dieetistä palautumista. Koehenkilöä seurattiin kuuden kuukauden ajan ennen dieettiä ja kuuden kuukauden ajan dieetin (kilpailun) jälkeen.

Huono puoli oli siinä, että tutkittavana oli vain yksi henkilö eli tutkimuksen tekoon itsekin osallistunut 26-vuotias Chris Fahs, joka on ammattilaiskortin omaava, dopingtestatussa liitossa kilpaileva valkoihoinen kehonrakentaja. Tämä rajaa tuloksien merkittävyyttä siten, että niitä ei voida yleistää koskemaan koskemaan kaikkia naturaaleja kehonrakentajia eli koskemaan vaikkapa ihonvärisiltään erilaisia, eri ikäisiä ja niin edelleen.

Tutkimuksessa Fahs lahjoitti vertauskuvallisesti dieettinsä ajaksi ruumiinsa tieteelle, sillä hänestä kerättiin niin paljon erilaista dataa, etten jaksa edes luetella yksityiskohtaisesti sitä kaikkea. Myös tämä oli luonnollisesti yksi tutkimuksen vahvuuksista.

Testattavia asioita olivat ainakin seuraavat:

• kehonkoostumus
• erilaiset sydämen toimintaan liittyvät mittaukset (verenpaine, pulssi yms.)
• suorituskyky eri mittareilla eli muun muassa kyykky-, penkkipunnerrus- ja maastavetotulokset ja maksimaalinen hapenottokyky
• liuta erilaisia verinäytteillä mitattavia arvoja
• mieliala, jota mitattiin asteikkokyselyllä

Testikertoja oli testistä riippuen 5-13. Esimerkiksi verinäytteet otettiin viisi kertaa ja kehonkoostumus mitattiin 13 kertaa.

Tulokset olivat kieltämättä aika hurjia. Raportoin tuloksista kolme eli kuusi kuukautta ennen kisoja (alku), kisojen läheisyydessä (dieetin loppu) ja kuusi kuukautta kisojen jälkeen. (loppu).

• rasvaprosentti oli alussa 14.8, kisoissa 4.5 ja lopussa 14.6
• rasvaton massa oli alussa 87.65, kisoissa 84.84 ja lopussa 84.59kg. Rasvaton massa ei siis palautunut ennalleen, vaikka rasvaprosentti palasi!
• kyykky-, penkki- ja maastavetotuloksille kävi seuraavasti: 210.9kg -> 181.9kg -> 212.3kg (kyykky), 161kg -> 147.4kg -> 150.1kg (penkki) ja 259kg -> 240.9kg -> 259.9kg (mave).
• leposyke laski 53:sta 27:ään, palautuen nopeasti ennalleen dieetin jälkeen. En kirjoittanut tuota väärin: 27 on todella alhainen lukema, joka johtuu enemmänkin äärimmäisestä rasvattomasta- kuin kestävyyskunnosta. Tietääkseni näännyksissä olevilla ihmisiltä mitataan yleensä samanlaisia lukemia.
• testosteronitasot laskivat tasolta 32 nanomoolia litrassa tasolle 7.8nmol/L, kun viitearvot ovat 10-38nmol/l. Näillä perusteilla Fahs olisi päässyt siis testosteronikorvaushoitoon dieettinsä aikana. Lopussa taso oli palautunut kuitenkin ennalleen ollen 34.4nmol/L.
• greliini nousi yli viitearvojen, laskien ennalleen kisojen jälkeen (633 -> 883 -> 593 pq/mL).
• kortisoli oli kisojen lähellä kaksinkertainen verrattuna dieetin aloitukseen (10.52 -> 21.76 -> 14.58 µg/dL).
• leptiinin pitoisuudet olivat koko tutkimuksen ajan viitearvojen alapuolella
• kilpirauhashormonien eli T3:n ja T4:n pitoisuudet laskivat ollen lähellä lähtötilannetta tutkimuksen lopussa. Kilpirauhanen on tärkeässä asemassa ihmisen aineenvaihdunnan säätelemisessä, joten aineenvaihdunnan kannalta emme haluaisi näiden hormonien pitoisuuksien laskevan.

Verrattuna Mäestun tutkimuksiin muutokset testosteronissa ja kortisolissa olivat siis hyvin erilaiset tässä tutkimuksessa, mikä kertoo hyvin siitä, että eri ihmiset reagoivat eri tavalla dieetteihin.

Mielialakyselyistä (joissa korkeat luvut eivät ole hyvä asia) Fahs sai dieetin alussa 6, keskivaiheilla 43 ja lopussa 4 pistettä. Pisteiden perusteella Fahs tunsi kisan lähellä olonsa ahdistuneeksi, väsyneeksi ja voimattomaksi. Tämä on linjassa hormonien pitoisuuksien muutoksien kanssa: esimerkiksi alhaiset testeronitasot ovat yhteydessä väsymykseen ja masennukseen. Kisan jälkeen arvot olivat korkeampia kuin ennen kisaa, mikä kielii kisojen jälkeisestä ahdistuksesta / masennuksesta, joka voi johtua esimerkiksi tavoitteiden puutteista tai muusta sellaisesta.

Raportoin tässä vain osan tuloksista, mutta lyhyesti sanottuna moni asia, mikä pystyi menemään huonompaan suuntaan myös meni siihen. Muita tuloksia voi katsella ilmaisesta PDF:stä, jonka linkkasin tuonne ylle.

Huomionarvoista on se, että nämä radikaalit muutokset Fahsin kehossa ja suorituskyvyssä tapahtuivat siitä huolimatta, että kyseessä oli erittäin fiksusti toteutettu dieetti. Fahs oli ilmeisesti tutkimuksen ajan Layne Nortonin valmennuksessa, eikä hänen kalorinkulutuksensasaantinsa ollut kertaakaan alhaisempi kuin 2500kcal. Lisäksi Fahs treenasi erittäin maltillisesti eli keskimäärin neljä salitreeniä, yhden intervalli- ja yhden matalasykkeisen aerobisen treenin viikossa. Hän nosti myös kaksi kertaa viikossa hiilihydraattien saantiaan eli piti poikkeuspäivän, joiden tavoitteena oli luonnollisesti pyrkiä lieventämään dieettaamisen negatiivisia vaikutuksia ja täyttää lihaksien glykogeenivarastoja.

Tuloksista päätellen monen muuttujan palautuminen ennalleen ei tapahtunut sormia napsauttamalla. Kisojen jälkeen ei kannatakaan lähtä rajulle plussakalorikuurille menetetyn lihasmassan takaisin hankkimisen toivossa. Heti kisojen jälkeen kehon ympäristö ei ollut ainakaan Fahsilla otollinen lihaskasvun kannalta, vaan se lähinnä puolsi rasvan kertymistä. Mitään peruuttamatonta Fahsille ei kuitenkaan näyttänyt tapahtuvan kisadieetin seurauksena – onneksi.

(Lääkeaine)Pohdintaa

Kuten näemme, miesten kehossa ja hormonitoiminnassa tapahtuvat muutokset ovat sangen radikaaleja. Kuten kaikkea kilpaurheilua yleensä, myöskään fitnessurheilua ei voida pitää kilpatasolla minään terveysurheiluna.

Naturaalikehonrakennus on lajina siitä armoton, että joillekin rankka dieetti saattaa aiheuttaa pysyviä haittoja kehon hormonitoiminnalle. Näistä asioista ei tiettävästi puhuta kovaan ääneen, mutta ainakin Peter Wilenius on maininnut videolla erään kisadieetin laukaisseen hänessä hypogonadismin (21:13 – 23:52): hänen testeronitasonsa eivät palautuneetkaan erään kisadieetin jälkeen enää ennalleen. Hän mainitsee myös videolla tuntevansa myös useita muita samanlaisia tapauksia. Naisilla tulee tiettävästi ongelmia ainakin kilpirauhasen toiminnan kanssa. Näiden kaikkien asioiden päälle tulevat vielä mahdolliset henkiset ongelmat kuten syömishäiriöt.

Lääkeaineiden kanssa pelaaville urheilijoille hormonien pitoisuuksien laskeminen dieetillä ei tietenkään ole ongelma: sen kun kävelee lääkekaapille ja ryhtyy tuumasta toimeen. Lääkearsenaalista ja lompakon paksuudesta riippuen dieetin negatiivisiin vaikutuksiin voidaan puuttua monella tavalla.

Esimerkiksi 600 milligrammaa testosteronia viikossa pistoksena saa kymmenessä viikossa testosteronitasot nousemaan näppärästi tasolle 112nmol/L eli lähes kolme kertaa normaalia suuremmaksi (Bhasin et al., 1996). Lihaskasvukin on yhtä hurjaa kuin veriarvotkin. Kilpirauhashormonia saa otettua purkista joko T3- tai T4-hormonin muodossa ja samalla pidetään aineenvaihduntaa käynnissä. Kasvuhormonia, insuliinia ja IGF-1:stäkin voi tökkiä itseensä niin paljon kuin lompakko ja terveys kestävät.

Efedriinin, kofeiinin ja asetyylisalisyylihapon (Aspirin) muodostama kombo polttaa nätisti rasvaa ja voi toimia hyvänä näläntappajana. Efedriiniä käytetään tosin pomminvarmasti myös dopingtestattujen kilpailijoiden keskuudessa, sillä tätä kiellettyä ainetta, jota muuten löytyi aikoinaan jääkiekkomaalivahti Stig Wetzellin näytteestä tämän syötyä ”banaania” (Wikipedia, 2013), testataan ainoastaan kilpailujen yhteydessä.

Sitten vielä muutama pointti liittyen tutkimuksiin ja kilpaurheiluun yleensä.

1. Oli urheilulaji mikä tahansa, on erittäin tärkeää tiedostaa, että ”dopingtestattu kilpailu” ei ole sama asia kuin ”puhdas kilpailu”. Jokin kilpailija voi antaa koko uransa ”puhtaita” dopingnäytteitä, mutta ei ole välttämättä ”puhdas”. Kilpaurheilijoiden voitontahto johtaa joskus äärimmäisiin tekoihin ja äärimmäisten keinojen käyttöön. Testattu urheilu onkin ainaista kissa-hiirileikkiä testejä kiertävien urheilijoiden ja antidopingtyötä tekevien järjestöjen välillä.

(En syytä ketään yo. kappaleella. Lääkeaineiden käyttö on jokaisen oma asia. Minun aikani ei riitä spekuloimaan, onko jokin henkilö ”puhdas” vai ei. Suosittelen lämpimästi katsomaan alla olevan videon!)

Näiden tutkimuksien tapauksessa tämä kohta tarkoittaa tietysti sitä, että koehenkilöt olivat testattuja, mutta ei välttämättä puhtaita. Veriarvot saattoivat olla sitten sen mukaiset.

2. Tiede raportoi keskiarvoja eikä yksittäisiä tuloksia. Mäestun kahdessa tutkimuksessa koehenkilöiden välillä on saattanut olla suurtakin vaihtelua, mutta he ovat luonnollisesti raportoineet vain keskimääräisiä vaihteluita. Rossowin tutkimuksessa ei tietenkään raportoitu keskiarvoja, koska tutkimukseen osallistui ainoastaan yksi henkilö. Ainakin minä olisin ollut kiinnostunut näkemään, miten yksittäiset kilpailijat olisivat reagoineet kisadieetin rasituksiin.

Kun esimerkiksi Mäestun tutkimuksien tuloksia vertaa Rossowin tutkimustuloksiin, on tuloksien välillä havaittavissa hienoisia eroja.

Fitness on raakaa URHEILUA

Hyvää tutkimusta tarvitaan aina lisää, mutta ainakin näistä kolmesta saatavilla olevasta tutkimuksesta tulee mieleen se seikka, että testattuihin kehonrakennuskilpailuihin valmistautuvat miehet ovat aika timanttisia kundeja heidän kestäessä erilaisista syistä johtuvaa masennusta, ahdistusta ja nälkää. Tämä kärsimyksen sietäminen tapahtuu vieläpä vapaaehtoisesti ja useimmissa tapauksissa ilman merkittävää korvausta: esimerkiksi Suomessa dopingtestattujen (amatööri)kehonrakennuskilpailujen voittajat saavat parhaimmillaan voitostaan palkinnoksi kilpailua sponsoroivan yrityksen lisäravinnepönikän.

Joku saattaakin pohtia, että miksi ihmeessä nämä hullut kaverit harkitsevat edes kehonrakennuksessa kilpailemista vain muovipystin, heraproteiinin ja kunniakirjan takia, kun toisessa vaakakupissa on oma terveys ja toisessa mahdollisuus päästä pullistelemaan värjättynä ja öljyttynä pikkiriikkisissä pöksyissä kirkkaiden valojen alle.

Vastaus tähän on tietenkin erittäin helppo: rakkaudesta lajiin.

Monet kehonrakennuskuvioista tietämättömät eivät edes tajua, kuinka henkisesti ja fyysisesti haastavaa on päästä tyydyttävään kisakuntoon saatika menestyä kisoissa. Minä olen ollut testimielessä ehkä muutaman rasvakilon päässä kisakunnosta, ja silloinkin olo oli jo riittävän surkea toteamaan, että olisinpa alkanut harrastamaan jotain muuta. Ei ihme, että on olemassa sanonta ”Jokainen lavalle päässyt on voittaja”.

Itse kilpailutilanne saattaa näyttää joidenkin mielestä lähinnä huvittavalta. Parhaimmillaan (tai pahimmillaan) tilanteeseen pääseminen on kuitenkin vaatinut sellaiset 3-15 vuotta salitreeniä ja 10-30 viikkoa pitkän dieetin, jonka vaikutus kehoon ei pitäisi jäädä enää hirveän epäselväksi kenellekään tämän tekstin lukeneelle.

Eikä tässä vielä kaikki: pitkänkin dieetin muodostaman veistosmaisen kunnon ehtii mennä vielä pilaamaan, jos viimeisinä päivinä ennen kilpailua menee sössimään niin sanottujen viimeistelyiden kanssa. Kilpailusuorituksen voi pilata niinkin, että ei osaa poseerata tai tekee virheen poseerauksessa, tekorusketus voi olla liian tumma tai liian vaalea ja niin edelleen. Lisäksi sama dieetti, joka mentiin pilaamaan viime hetkien toilailuilla, voi sotkea kehon hormonitoiminnan jopa vuosiksi eteenpäin.

Koska rajussa dieettaamisessa on omat vaaransa, kannattaakin miettiä tarkkaan, halutako dieetata itsensä alhaiseen rasvaprosenttiin ilman varsinaista kisatavoitetta.

Yhteenveto

Pelkästään tässä kirjoituksissa käsiteltyjen tutkimuksien tuloksia tulkitsemalla pitäisi olla selvää, että naturaalit kehonrakentajat eivät ole valinneet helppoa lajia. En ole edes puolueellinen sanoessani, että naturaali kehonrakennus on täysiveristä urheilua siinä missä melonta, miekkailu ja jääkiekko ovat. Oltiin lahjakkaita tai ei, menestyminen lajissa kuin lajissa on työn ja tuskan takana.

Mikäs se postausinspiraation laukaissut uutinen sitten oli?

Jyväskylän yliopistossa on käynnistymässä tutkimus, jossa tutkitaan fitnessurheilun vaikutuksia naispuolisten fitnesskisaajien kehonkoostumukseen, hormonitoimintaan ja moniin muihin erilaisiin terveysmuuttujiin. Kyseessä on uraauurtava tutkimus, sillä kuten sanoin, niin tähän mennessä naisten reagoimista kisadieettiin on tutkittu ainoastaan kehonkoostumuksen kannalta. Toista samantyyppistä tutkimusta tehdään tällä hetkellä USA:ssa Eric Trexlerin toimesta. Suomessa tehtävässä tutkimuksessa ovat mukana muun muassa legendaarinen Keijo Häkkinen sekä monien tuntema Lihastohtori Juha Hulmi.

Nyt alkuvaiheessa olevaan tutkimukseen haetaan koehenkilöitä, jotka ovat valmistautumassa tänä syksynä järjestettäviin fitnesskilpailuihin. Myös verrokki- eli kontrolliryhmään on mahdollista osallistua, jos fitnesskilpailuista ja/tai kuntosalilla käymisestä on kokemusta ja nämä asiat ovat lähellä sydäntä.

Tutkimukseen osallistumisesta ei saa rahaa, eikä siitä tarvi liiemmin maksaakaan. Tutkimukseen testattaviksi valitut saavat kuitenkin erittäin hienon mahdollisuuden osallistua tärkeää ja selvittämätöntä aihetta koskevaan tutkimukseen. Epäsuorasti osallistujat saavat kyllä rahaa, sillä heiltä otetaan tutkimuksen aikana satojen ellei tuhansien eurojen arvosta erilaisia mittauksia kehonkoostumuksesta, tässäkin kirjoituksessa mainituista hormoneista (veikkaan ainakin kasvuhormonia, kilpirauhashormoneja, kortisolia, leptiiniä, greliiniä yms.) ja ilmeisesti jopa geeneistä. Esimerkiksi kehonkoostumusta mitataan InBodyt ja Tanitat mennen tullen päihittävällä DXA:lla, johon ei voida noin vain edes mennä Suomessa: DXA:aan meneminen vaatii tietääkseni lääkärin lähetteen, eikä se lysti ole silloinkaan aivan ilmaista.

Sattumoisin vanha valmentajani pesäpalloajoiltani eli valmennus- ja testausoppia Jyväskylässä lukeva Ville tekee mittaustuloksien analyysistä pro gradu -tutkielmansa. Sitä suuremmalla syyllä suosittelen jokaista kriteerit täyttävää naisurheilijaa harkitsemaan osallistumista tutkimukseen. Mittauksiin kannattaa lähtä pidemmänkin matkan päästä eikä pelkästään Jyväskylän seudulta.

Toivottavasti tutkimuksen tuloksia on luettavissa ensi vuoden puolella tieteellisistä julkaisuista (tiede etenee hitaasti, mutta varmasti). Veikkaan, että tässä kirjoituksessa esitellyn kolmen tutkimuksen perusteella tulokset eivät tule olemaan kaunista luettavaa. Fitnessiä koskeva tutkimus on kuitenkin aina erittäin mielenkiintoista, eikä sitä voida tehdä koskaan liikaa!

EDIT 23.2.2017: naisia käsittelevä fitnesstutkimus on nyt julkaistu!

Näin fitnessdieetti vaikuttaa (mies)kroppaan, osa II

Lähteet

Arita, Y. (2012). Reprint of “Paradoxical Decrease of an Adipose-Specific Protein, Adiponectin, in Obesity”. Biochemical and biophysical research communications, 425(3), 560-564.

Artikkelikuva: Mike Sirén, 2015

Berg, A. H., Combs, T. P., & Scherer, P. E. (2002). ACRP30/adiponectin: an adipokine regulating glucose and lipid metabolism. Trends in Endocrinology & Metabolism, 13(2), 84-89.

Bhasin, S., Storer, T. W., Berman, N., Callegari, C., Clevenger, B., Phillips, J., Bunnell, T.J., Tricker, R., Shirazi, A. & Casaburi, R. (1996). The effects of supraphysiologic doses of testosterone on muscle size and strength in normal men. New England Journal of Medicine, 335(1), 1-7.

Mäestu, J., Jürimäe, J., Valter, I., & Jürimäe, T. (2008). Increases in ghrelin and decreases in leptin without altering adiponectin during extreme weight loss in male competitive bodybuilders. Metabolism, 57(2), 221-225.

Mäestu, J., Eliakim, A., Jürimäe, J., Valter, I., & Jürimäe, T. (2010). Anabolic and catabolic hormones and energy balance of the male bodybuilders during the preparation for the competition. The Journal of Strength & Conditioning Research, 24(4), 1074-1081.

Rossow, L. M., Fukuda, D. H., Fahs, C. A., Loenneke, J. P., & Stout, J. R. (2013). Natural bodybuilding competition preparation and recovery: a 12-month case study. Int J Sports Physiol Perform, 8(5), 582-92.

Tallegg. (2011). Rahvusvahelisel munapäeval tutvustatakse muna kui unikaalset ja tervislikku toodet.

Van der Ploeg, G. E., Brooks, A. G., Withers, R. T., Dollman, J., Leaney, F., & Chatterton, B. E. (2001). Body composition changes in female bodybuilders during preparation for competition. European journal of clinical nutrition, 55(4), 268-277.

Wikipedia. (2013). Stig Wetzell.

Wren, A. M., Seal, L. J., Cohen, M. A., Brynes, A. E., Frost, G. S., Murphy, K. G., … & Bloom, S. R. (2001). Ghrelin enhances appetite and increases food intake in humans. J Clin Endocrinol Metab, 86(12), 5992.