Olli bodauskisoihin?

Aika ajoin joku tulee salilla tai jossain muualla kysymään suunnitelmistani osallistua kehonrakennuskisoihin. Itse asiassa näin on käynyt nyt joka viikko ainakin kolmen edellisen viikon ajan. Ajattelinkin kertoa tässä hieman omia ajatuksiani kyseisen asian suhteen. Tuleepahan asiat kerralla selväksi.

Ensiksikään en oikein ymmärrä sitä logiikkaa, jossa ihmiset alkavat tekemään olettamuksia, kun joku henkilö suhtautuu johonkin asiaan samalla antaumuksella niin kuin minä suhtaudun kuntosaliharjoitteluun. En minäkään mene kysymään joltakin ahkerasti kirjoja lukevalta, että millos muuten kirjoitat oman kirjasi.

Toiseksi, en ymmärrä sitäkään logiikkaa, kun minulta kysytään tämäntyylinen kysymys: ”Kun kerta olet noin kovassa kunnossa, ajattelitko joskus osallistua kisoihin?”

Jos sinä panostaisit johonkin asiaan yhtä paljon kuin minä olen panostanut tähän touhuun, olisit siinä vähintäänkin ihan kohtalaisen hyvä. Mikäli olisin päättänyt neljä vuotta sitten ryhtyä kuntosalilla käymisen sijasta harrastamaan autoja, osaisin todennäköisesti tehdä pirssilleni nyt jotain muutakin kuin vaihtaa siihen renkaat tai lisätä pissapoikaan nestettä.

Jos en olisi saanut neljässä vuodessa tällä panostuksella kehonkoostumuksessani aikaan mitään muutoksia, olisin aikamoinen tunari. Silloin minun ei kannattaisi myöskään jaella täällä vinkkejä asiasta kiinnostuneille.

Kolmanneksi, nykyinen vallalla oleva ”fitnessbuumi”, jossa tavoitteena on osallistuminen kisoihin heti alusta alkaen huvittaa minua oikein kovasti. Tyypillinen (nais-) tapaus nykyisessä fitnessbuumissa meneekin suurin piirtein näin:

1. Ylipainoinen henkilö aloittaa Personal Trainerin opastamana kuntosaliharjoittelun. Painonpudotusprojekti onnistuu ja elämä hymyilee.

2. Henkilö tuntee olevansa kuin maailman kuningatar. Nyt lähdetään (bikini)fitnesskisoihin!!!!!!!! Sehän on tietysti se seuraava järkeenkäypä tavoite.

3. Henkilö aloittaa blogin, jossa kerrotaan oma huikea tarina kaikille. Blogiin postataan kuvia ”omasta perseestä ja syödyistä aamupuuroista”, niin kuin Juhani Pitkänen mainitsi osuvasti muistaakseni viime vuonna. Minä lisäisin tähän vielä kuvat vehnänoras-pakuri-maca-mustikka-mansikka-goji-kuusenkerkkä-siankärsämö-jauheista ja muista superfoodeista, jotka ovat niin hurrrrjan terveellisiä. Suklaata ei tietysti voida missään nimessä syödä, jos se ei ole raakasuklaata.

4. Suuri päivä koittaa: fitnesskisat, joita varten on hiottu kuntoa x viikkoa eli pudotettu painoa hieman tai hieman enemmän. Kisaan osallistuu henkilön lisäksi 19 muutakin kilpailijaa, joista 15:sta on puraissut fitnesskärpänen: heillä on siis treenitaustaa yhtä paljon kuin tarinan päähenkilöllä eli alle 2 vuotta.

5. Henkilön sijoitus kisoissa on 15-20, parin vuoden työllä kun ei voida haaveilla hyvistä sijoituksista kuin erittäin poikkeuksellisissa tapauksissa. Eihän Ladallakaan kannata lähteä Ferrarin kanssa viivoille. Sijat 1-5 menevätkin sellaisille henkilöille, joilla on treenitaustaa 5-10 vuotta, ehkä enemmän.

6. Henkilö hehkuttaa blogissaan, kuinka oli niiiiin siistiä olla fitnesskisoissa, vaikka hyvää sijoitusta ei herunutkaan: pääasia, että sai olla mukana tässä hienossa tapahtumassa.

(7. Henkilö on lihonut kolmen kuukauden sisällä kisoista 5-20 kiloa. Elämä näyttää nurjat puolensa. Henkilö inhoaa itseään. Orastava syömishäiriö on tosiasia)

On tietysti hienoa, että ihmisellä on jotain tavoitteita, mihin pyrkiä. Jokainen henkilö tekee omat valintansa, eikä minulla ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa niihin. Mikäpä minä olen muiden tekemisiä arvostelemaan. Se ei tosin tarkoita sitä, ettenkö minä saisi seurata näitä tekemisiä huvittuneena vierestä ja kommentoida niitä.

Jos minä osallistun joskus kehonrakennuskisoihin, minä menen sinne voittamaan. Minä en mene sinne hakemaan hienoja kokemuksia tai sen takia, että voin sanoa olleeni siellä kilpailemassa.

Minä en lähde kehonrakennuskisoihin kokeilemaan, mihin rahkeet riittävät, mikä tuntuu olevan tyypillinen suomalainen mentaliteetti. Tällaisia haastattelujahan on eri medioissa harva se päivä: uimari x / yleisurheilija y on tullut kisoihin ”tekemään oman suorituksen ja katsomaan, mihin se riitää”.

Jos minä päätän lähteä kisaamaan, katson, että ulkomuodollani on mahdollista yltää voittoon. Nyt tämä ei ole mahdollista. Joku tietysti toteaa tähän, että jos noin ajattelee, ei tule lähdettyä ikinä kisoihin. Sittenpähän ei lähdetä.

Neljänneksi: minä en käy kuntosalilla sitä varten, että tavoitteenani olisi joku kullan värinen muovikippo.

Minä käyn kuntosalilla elämää varten. Minä käyn kuntosalilla, koska minä pidän siitä. Kuntosaliharjoittelu antaa minulle hurjan paljon voimavaroja arkeen, pitää minut terveenä ja hyvässä kunnossa. Lihaskasvu on kuntosalilla käymisen ja tavoitteellisen treenaamisen seurauksena tuleva, ”ihan kiva” sivutuote.

Mikäli en yhtenä päivänä enää pidäkään kuntosalilla käymisestä, alan tehdä jotain muuta. Vaikka sitten rassaamaan niitä autoja.

Tähän loppuun totean, että ajatus kehonrakennuskisoihin osallistumisesta kummittelee kyllä mielessäni. Jossakin vaiheessa saatankin osallistua Classic Bodybuilding -kilpailuihin, jotka ovat doping-testattuja kehonrakennuskilpailuja. Doping-testattuja, eivät välttämättä puhtaita. Tällä hetkellä asia ei kuitenkaan ole millään tavalla ajankohtainen.

Katsellaan, josko mieleni olisi muuttunut vaikka vuoden tai parin päästä.

Artikkelikuva: Lcde.aljandro.hdez / Wikimedia Commons