Helmikuu näyttäisi olevan taas vaihteeksi jokin ”alkusointukuu”. Tipaton tammikuu, lihaton lokakuu, kesätön kesäkuu.. Näitähän riittää. Pitkän, tipattoman, synkän ja hipattoman tammikuun jälkeen vuorossa on vähintääkin yhtä masentava herkuton helmikuu.
Joillekin henkilöille herkuton helmikuu tai jokin muu lakko voi olla aivan hyvä paikka tarkastella omia tekemisiään ja jäsennellä ajatuksiaan. Seurauksena voi olla havaittavissa muutosta käyttäytymisessä. Esimerkiksi lihattoman lokakuun seurauksena jotkut ilmoittivat Twitterissä muuttavansa lihansyöntitottumuksiaan. Toivottavasti lupaukset ovat pitäneet edes jollain tasolla.
Minä puolestaan en ole ikinä ollut juuri minkään ”-toman” fani, niin kuin ei ole ollut näköjään Tuomas Kyrökään. Kaikenlaiset lakkoilut ja rajoitukset ovat minun mielestäni paholaisen keksintöjä. Kun itseltään kieltää jotakin, rankaisun tai minkä tahansa muun syyn vuoksi, alkaa samalla kuminauhan venyttäminen. Kun kuminauhaa venytetään tarpeeksi kauan, jossain vaiheessa räpsähtää. Ja sitten sattuu.
Tammikuussa tapahtuva kuminauhan venyttäminen loppuu useimmilla helmikuun alussa, ja viinahanat aukeavat taas. Baarit järjestävät isoja kampanjoita ja bileitä, joissa ”tuhotaan tipaton”. Kaikki on taas niin kuin ennen tammikuuta eli yleensä ihmiset jatkavat juomista samaan malliin kuin ennen vuoden vaihtumista.
Herkkuihin liittyen minun mielestäni on syömishäiriöistä käyttäytymistä, kun ensiksi vedetään nollalinjaa ja sitten ruvetaan ahmimaan. Etenkin fitnesspiireissä tämä tuntuu olevan valitettava trendi. Esimerkkinä tästä toimii fitnesskisoihin valmistava dieetti, jonka aikana syödään tunnollisesti riisiä ja kanaa ja pudotellaan painoa.
Kisojen mentyä ohitse päässä naksahtaa, kun aletaan syödä herkkuja, jotka ovat tulleet kisadieetin aikana uniin asti kummittelemaan. Seurauksena on tietysti nopea lihominen lyhyessä ajassa, kun rajun dieettauksen seurauksena aineenvaihdunta on pohjamudissa eikä henkilön senhetkinen aineenvaihdunnan taso vastaa lainkaan syötyjä kalorimääriä. Jos kyseessä ei ole syömishäiriö, niin normaalia menettelyä se ei ainakaan millään tasolla ole.
Edellä mainituista syistä herkuton helmikuu on minulle ehdoton no-no. Annan mielummin vaikka toisen kiveksistäni pois. Yhteisenä kostona kaikille lakkoilijoille aionkin syödä joka ikinen helmikuun päivä jotakin herkkua.
Aloitin projektini syömällä porkkanaleivoksen. Toisena päivänä olin synttäreillä – söin voileipä- ja täytekakkua. Jatkosuunnitelmiini kuuluu Runebergin torttujen leipominen näin kuun alussa. Loppukuusta puolestaan koittaa laskiainen, jolloin leivotaan ja syödään tietysti laskiaispullia. Saatanpa pyöräyttää jossain vaiheessa myös maittavan taatelikakun, kun kaapissa näkyi olevan taateleita jäljellä. Tämmöinen ”herkuton helmikuu” on suunnitelmissani.
Älkää ymmärtäkö sanomisiani väärin: herkuttelussani ei ole mitään pahaa tai vaarallista, koska teen sen kohtuudella. Olenkin rajoituksien sijaan kohtuuden puolestapuhuja.
Herkuton helmikuu – tai sitten vain kohtuudella herkkuja
Voin ilolla todeta, että olen viime aikoina saanut opeteltua kultaakin kalliimman taidon: olen oppinut syömään kohtuudella herkkuja. Herkuton helmikuu on siis minulle täysin turha käsite. Esimerkiksi joululahjaksi saatuja Fazerin käärepaperikonvehteja olen syönyt sellaista kolmen-neljän kappaleen päivätahtia. Jos olen syönyt päivän aikana jotain muuta herkkua, olen jättänyt sinä päivänä syömättä konvehdit. Kyllä ne konvehditkin tulevat silti jossain vaiheessa loppumaan, ihan varmasti tulevat. Viimeistään ensi jouluun mennessä.
Taitoni opettelemiseen ei mennyt aikaa kuin vähän yli 25 vuotta. Tähän 25 vuoteen mahtuu hetkiä, jolloin herkuttelun oppirahoja on maksettu huolella: useammankin kerran maha on ollut täynnä ja T-paita on ollut hiestä märkänä. Ennen ei tullut kuuloonkaan, että esimerkiksi sipsipussista olisi voinut syödä kourallisen sipsejä ja loput olisi voinut laittaa kuiva-ainekaappiin odottamaan tulevaa: kaikki piti syödä mahdollisimman nopeasti tai viimeistään saman päivän loppuun mennessä. Jos jotakin jäi syömättä, niin sitten oltiin ostettu ja syöty niin paljon herkkuja, että maha ei yksinkertaisesti enää vetänyt enempää.
Nykyään olen oppinut, että pitserian pitsankin voi ihan oikeasti syödä kahdella eri kerralla. Näin saadaan päivälle kaksi ateriaa ja kalorimääräkin pysyy ihan kohtalaisena verrattuna ”herkuttomaan” päivään. Ja jos kotona leipoo pullia, ei kannata leipoa nyrkin kokoisia. Pienikokoisia pullia voi syödä huoletta yhden päivässä. Loput pullat voi sitten laittaa pakkaseen vieras- tai omaksi varaksi.
Kohtuullisen herkuttelun taito on äärimmäisen hyödyllinen monellakin tapaa. Tiedättekö sen tunteen, kun avaatte karkkipussin ja nakkaatte ensimmäisen palan suuhunne? Aivan. Se on se paras tunne, kun äärimmilleen viritetyt makuhermot antautuvat herkkupalan kutiteltaviksi. Seuraavat suupalat eivät sitten olekaan enää läheskään niin hyviä, varsinkaan, jos koko pussin sisältö koostuu samoista karkeista. Kun viisi palaa sisältävän suklaapatukan jakaa viidelle päivälle, saa joka päivä nauttia ”sen ensimmäisen haukun” ja joka päivä saa hyvän mielen.
Entäs se morkkis, kun on saanut herkkulaarin tyhjennettyä? Sehän on tunnetusti aivan karmea. Ähkykin iskee päälle eikä tiedä, että miten päin sitä oikein olisi. Kun syö nameja kohtuudella, ei herkuttelusta tarvitse myöskään tuntea pahaa oloa ja siitä voi nauttia aidosti. Siinä sivussa saattaa säästyä mukava määrä rahaakin.
Bodareita, fitnesspimuja ja muita kalorimäärien ja makroravinteiden kyttääjiä haluaisin valistaa vielä sellaisella shokkiuutisella, että herkutkin koostuvat proteiineista, hiilihydraateista tai rasvoista (tosin paino on hiilihydraateissa ja rasvoissa). Mikään muu ei ole tavoitteiden saavuttamisen kannalta niin tärkeää, että päivän päätteeksi tavoitteeksi asetetut makroravinnemäärät ovat täytetty. Näihin makroravinnetavoitteisiin voi mahduttaa muutaman pienen herkkupalan.
Herkutteleminen on taitopelien aatelia, jossa sattuman osuus lopputuloksen syntymisessä on erittäin pieni. Onnistuminen tai epäonnistuminen on lopulta pelkästään itsestä kiinni.
Mitäs jos unohdettaisiin kokonaan herkuton helmikuu ja vietettäisiin sen sijaan sellainen alkusointukuu, missä ei tarvitse kieltää itseltään mitään!? Miten olisi vaikka halaus-helmikuu tai ihan vaan huikea helmikuu?
