Kun esittelin projektiani HOT:n kanssa viime viikolla, lupasin pohtia muutamaa kikkaa herkutteluongelman ratkaisemiseksi. Ajatustyön tuloksena sain pohdiskeltua kaksi niksiä, jolla voidaan kokonaan ehkäistä herkuttelua + bonusniksejä kylässä tai juhlissa herkutteluun.
Kuten totesin aikaisemmin, en ole mikään herkuttelun ehkäisemisen tai hillitsemisen ammattilainen. Minua on nimittäin siunattu hämmästyttävän hyvällä itsekurilla, joka on luonteen ominaisuuksista yksi parhaimmista. Pystyisin varmaan olemaan vaikka viikon putkeen kokonaan syömättä, jos vain päättäisin niin. Lisäksi olen tottunut näkemään nälkää pudottaessani painoa ja osaan nykyään syödä herkkuja kohtuudella, joten lähtökohdat neuvomiselle ovat aika huonot.
Herkuttelussa, kuten syömisessä yleensäkin, on minusta kaksi näkökulmaa: fyysinen ja henkinen. Ruoka ravitsee ihmistä ja ruokaileminen on lisäksi muun muassa sosiaalisesti ja henkisesti miellyttävä tapahtuma. Ensimmäinen vinkeistäni onkin fysiologiaan ja toinen henkiseen puoleen liittyvä.
Useimmat herkutteluongelmaiset lienevät erilaisia tunnesyöjiä: syödään iloisena, palkitsemiseksi, rankaisemiseksi, suruun, ärsytykseen ja kaikkiin mahdollisiin tunteisiin. Tällaisessa tilanteessa minun keinoni auttaa ovat valitettavasti vähissä. Todennäköisesti Patrik Borgin kirjoituksista ja kirjoista voi olla tällaisille ihmisille jotakin apua.
Seuraavat kaksi keinoa ovat ehdotuksia, joilla voidaan yrittää ehkäistä herkuttelua ja jotka olen itse kokenut toimiviksi.
1. Pidä verensokeri mahdollisimman tasaisena syömällä säännöllisesti
Vaikka yritin miettiä älyttömän kauan erilaisia ratkaisuja herkuttelun hillitsemiseksi, on tämä pohtimistani ratkaisuista varmasti paras. Yritän lähestyä tätä asiaa ”selviytymisen” näkökulmasta. Tämä asia on omaa mutuiluani, mutta kuulostaa ainakin omasta mielestäni ihan järkevältä.
Ihmiskeho on siinä mielessä ilkeä keksintö, että se kokee alhaisen verensokerin hätähuutona, jolloin se alkaa lähettää erilaisia signaaleja, että on ryhdyttävä mahdollisimman nopeasti toimenpiteisiin tilanteen korjaamiseksi. Alhainen verensokeri kun ei ole ihmiskeholle pitkässä juoksussa ideaali tilanne ja ihmiskehon tehtävä on pyrkiä mahdollistamaan selviytyminen kaikissa mahdollisissa tilanteissa.
Muun muassa seuraavat asiat ovat ainakin minulle hyvin tuttuja, kun verensokerini on syystä tai toisesta alhainen. Todennäköisesti muutkin kokevat seuraavanlaisia ”oireita”, kun on syöty huonosti tai ateriaväli on päässyt venähtämään:
Aistit herkistyvät. Aistien herkistyminen johtaa siihen, että muun muassa kaikki mahdollinen ruoka haisee niin pirun hyvälle. Tuhansia vuosia sitten tämän reaktion tarkoituksena lienee ollut metsästämisen helpottaminen.
Heikottaa, ärsyttää, olo on hätäinen ja kärsimätön. Näistä ainakin ärsytys ja kärsimättömyys ovat todennäköisesti valmistaneet ihmistä tuhansia vuosia sitten ”taistelumoodiin”.
Useimpien länsimaalaisten ei tarvitse nykyään taistella ruokansa eteen, niin kuin ihmiset joutuivat tekemään tuhansia vuosia sitten ennen maanviljelyn keksimistä. Oireet ovat kuitenkin yhä muistuttamassa ajoista, jolloin elämä oli yhtä selviytymistä.
Minä olen itse oppinut elämään kyseisten tunteiden kanssa: nälkäähän se vain on, ei mitään sen kummempaa. Pystyn hillitsemään erittäin hyvin itseni tiedostamalla, että tuntemus nälästä on ihmiselle aivan tavallinen tunne ja tulen ennemmin tai myöhemmin syömään täysipainoisen aterian, joka poistaa epämiellyttävät tuntemukseni ja korjaa tilanteen. Toki olen pahimmillani erittäin levoton ja äkäinen kuin perseeseen ammuttu karhu, kun verensokerini on alhaalla.
Useimmat haluavat kuitenkin päästä edellä luetelluista reaktioista nopeasti eroon. Nopeasti epämiellyttävästä olosta eroon pääseminen tarkoittaa useimmiten sitä, että syödään ensimmäistä vastaan tulevaa, nopeasti saatavilla olevaa ruokaa. Todennäköisesti tällainen ruoka on silloin jokin herkkupala tai roskaruokaa. Tällaisessa tilanteessa ammutaan helposti yli ja ahmitaan.
Kun verensokeri pysyy kokoajan tasaisena syömällä säännöllisesti proteiinipitoisia täysipainoisia ateroita, voi mielitekojen määrä vähentyä huomattavasti. Ateriavälillä ei niinkään ole väliä, kunhan ne ovat säännönmukaisia. Täysipainoisella aterialla puolestaan tarkoitetaan kokonaisuutta, joka koostuu proteiinista, rasvasta ja hiilihydraateista – banaani tai jogurttipurkki ei ole täysipainoinen ateria. Esimerkiksi kuiduilla ja proteiineilla on taipumus pitää ihminen kylläisenä.
Pitämällä verensokeri tasaisena säännöllisellä syömisellä elimistölle ei tule ”selviytymistarvetta” eikä myöskään äkilliselle tilanteen korjaamiselle tule tarvetta. Tällöin myös herkuttelua ei välttämättä tule lyötyä liian överiksi.
2. Poissa näkyviltä, poissa mielestä
Tämä saattaa kuulostaa tylsältä ratkaisua, mutta lienee hyvin toimiva. Ratkaisu perustuu siihen, että herkutteluongelma on mielestäni rinnastettavissa mihin tahansa muuhun riippuvuuteen. Jos herkkujen syöminen ei pysy aisoissa, ei kotiin yksinkertaisesti kannata ostaa nameja itseään kiusaamaan.
Ennen kuin opin syömään herkkuja kohtuudella, toteutin tätä ratkaisua. Jos erehdyin ostamaan kaupasta suklaalevyn, niin sehän syötiin samoin tein. Nykyään voin onneksi pitää herkkuja kotonani ilman pelkoa niiden välittömästä syömisestä.
Tuskinpa toipuvalla alkoholistillakaan on keittiön pöydällä viskipulloa muistuttamassa pimeistä ajoista. Todennäköisesti ex-peliriippuvaisellakaan ei ole internetselain täynnä nettikasinoiden oikopolkuja itsekurin merkiksi.
Useimmilla ihmisillä voi olla tarve pitää kaapissa makeisia tai muuta kyläilijöiden varalle. Tosin minulle on esimerkiksi ihan sama, onko kylässä käydessäni herkkuja tarjolla vai ei. Ilmeisesti herkkujen tarjoaminen vieraille on kuitenkin vakiintunut sosiaalinen käytäntö, joka ei ole ihan heti poistumassa käytöstä.
Jotta nämä vieraille tarkoitetut herkut jäisivät syömättä, kannattaa ostaa kaappiin sellaisia herkkuja, joita inhoaa itse ja jotka maistuvat sinusta pahoilta – niiden syöminen on kumminkin tympeää.
Kyläilyniksejä
Herkuttelua ei kannata koskaan pyrkiä ehkäisemään kokonaan, koska pitäähän elämästä nauttia välillä. Lakkoilu puolestaan johtaa helposti pahaan repsahdukseen, niin kuin totesin edellisessä kirjoituksessani.
Esimerkiksi kylässä käydessä voi olla ihan paikallaan nauttia tarjoiluista. Kun käy synttäreillä / kylässä jossain, tarjolla on usein useampaakin erilaista herkkua. Kun olin esimerkiksi synttäreillä viime sunnuntaina, oli tarjolla ainakin seitsemää erilaista herkkua täytekakusta karjalanpiirakoihin ja sipseihin.
Ensinnäkään ei ikinä kannata tehdä sellaista virhettä, että menee kylään nälkäisenä, jolloin övereiden vaara nousee suureksi (kts. kohta 1).
Olen itse tehnyt viime aikoina niin, että olen valikoinut tarjolla olevista herkuista yhden tai kaksi sellaista, mistä pidän eniten tai joita en ole syönyt pitkään aikaan. Valaistuin aikalailla täysin kun havaitsin, että kaikkea juhlissa tai tarjolla olevaa ei tarvitse syödä pelkästään sen takia, että ne ovat siellä tarjolla. Otin siis viime sunnuntaina pienet palat voileipä- ja täytekakkua.
Todennäköisesti jossain vaiheessa vierailua tai juhlintaa isäntä / emäntä kehottaa sinua ottamaan lisää herkkuja, koska hänellä on velvoite tehdä niin – se on osa hyvää sosiaalista käytäntöä. Toisaalta tarjoaja ei halua välttämättä jättää kaikkia herkkuja itseään kiusaamaan. Tällöin voi minun mielestäni kieltäytyä kohteliaasti, eikä siinä ole mitään väärää. Siinäkään ei minun mielestäni ole mitään väärää, että kieltäytyy kokonaan tarjoiluista ja juo vain kahvia tai teetä.
Minun tarjoamistani herkuista voi kieltäytyä rohkeasti, sillä kaikista pirskeiden isännistä minä jos joku ymmärrän, mikäli henkilöllä ei satu silloin olemaan karkkipäivä. Tällaista ihmistä ei ole kylläkään tullut itseni lisäksi vielä kertaakaan vastaan.
Loppukaneetti
Minun on turha yrittää neuvoa liikaa ihmisiä sellaisista asioissa, joista en juuri tiedä mitään. Tämä asia on yksi sellaisista.
Joku ehdottamistani ratkaisuista saattaa olla oikeasti toimiva, tai sitten ei. Herkuttelun hillitsemisessä taitoni loppuvat valitettavasti tähän, joten jos herkuttelemista ei saa näillä nikseillä kuriin, kannattaa etsiä apua jostakin muualta kuin minulta.
Artikkelikuva: Miya.m / Wikimedia Commons
