Kun henkilö aloittaa kuntosaliharjoittelun, hänelle tulee nopeasti tutuksi käsite nimeltä lisäravinne. Lisäravinteiden määritelmiä on suurin piirtein yhtä paljon kuin on määrittelijöitä, mutta esimerkiksi Evira on määritellyt lisäravinteet eli ravintolisät näin:
”Ravintolisät ovat elintarvikkeita, jotka joko ulkomuotonsa tai käyttötapansa puolesta poikkeavat tavanomaisista elintarvikkeista. Valmistemuodoltaan nämä muistuttavat usein lääkkeitä eli ovat esimerkiksi pillereitä, kapseleita tai yrttiuutteita. Koostumuksensa puolesta tuotteet kuitenkin ovat elintarvikkeita, joita säätelee elintarvikelaki.”
Kuntosalien ja markettien hyllyt notkuvat mitä ihmeellisimpiä purkkeja, joista jokaisella tuntuu olevan joku hieno tarkoitus ja vaikutus. Houkutus ostaa tuotteita käy usein kestämättömäksi, kun lupaukset tuotteiden tehosta ovat vastustamattomia. Ei olekaan ihme, että esimerkiksi USA:ssa on ennustettu lisäravinnebisneksen olevan yli 6 miljardin dollarin arvoinen vuonna 2018.
Tosiasiassa lisäravinnemarkkinoilla ei ole tapahtunut mitään järisyttäviä muutoksia sitten kreatiinin keksimisen. Viimeisen 10 vuoden sisällä on saatu kehitettyä ehkä kourallinen potentiaalisia ja todistetusti toimivia tuotteita. Toimimattomia tuotteita on kehitetty sitten sitäkin enemmän – useimpien nykyään pinnalle pulpahtavien tuotteiden käytön seurauksena onkin vain ostajan keventynyt ja myyjän lihonut kukkaro.
Lisäravinnehuijauksia
Oikeasti toimivilla lisäravinteilla on yhteistä se, että niillä on takanaan vahva tieteellinen näyttö. Toisin sanoen tuotteiden teho on testattu tarkkaan kontrolloiduissa tutkimuksissa. Aiemmin mainitsemani kreatiini on esimerkki lisäravinteesta, jonka teho on kiistattomasti todistettu yhä uudelleen ja uudelleen.
Toisaalta jotkut lisäravinteet ovat toimivia, mutta sivuvaikutukset ovatkin sitten ihan toinen juttu. Joku saattaakin muistaa uutiset takaisinvedetystä Jack3d:stä ja muista vastaavista tuotteista, joita myytiin aikoinaan aivan järkyttäviä määriä. Itsekin kokeilin DMAA:ta sisältävää tuotetta pari kertaa, kun sain ihan laillisia tuotenäytteitä eräästä oululaisesta liikkeestä. En huomannut edes mitään erityistä piristävää vaikutusta kokeillessani tuotetta, mutta monet muut kyllä huomasivat.
Tutkimuksia voidaan käyttää myös törkeästi hyödyksi. Yhden lisäravinteen tehoa puoltavan tutkimuksen perusteella on vielä hyvin hankala tehdä tuotteen toimivuudesta lopullisia johtopäätöksiä, mutta eiväthän kaikki kuluttajat sitä tiedä. Yllättävän monella tuotteella saattaa olla tehoa puoltavia tutkimuksia, mutta vastakkaiseen lopputulokseen päätyneitä tutkimuksia saattaa olla sitten sitäkin enemmän.
Tieteelliset tutkimukset toimivatkin nykyään yhä useammin tuotteiden myyntivalttina: tuotteen markkinoinnin yhteydessä on esitetty joku tutkimus, jolla kuluttajat saadaan vakuutettua tuotteen tehosta. Joidenkin tällaisten tutkimuksien laatu voi olla esimerkiksi hyvin heikko. Lisäksi nämä tutkimukset saattavat olla jopa tuotetta myyvän yrityksen tekemiä. Ei liene yllätys, että tällaisessa tutkimuksessa lopputulos on lisäravinteen tehoa puoltava. Yhtä kaikki, nähdessään lisäravinnemainoksen kuluttaja vakuuttuu tuotteen tehosta tutkimuksen vuoksi ja ostaa tuotteen. Tadaa – koijaus on valmis!
Netti on pullollaan mainoksia lisäravinteista, joita käyttämällä henkilö on esimerkiksi saanut monta kiloa lihaksia suhteellisen lyhyessä ajassa. Itse olen törmännyt näihin mainoksiin muun muassa Facebookissa. Useimmat tällaisista mainoksista ovat huijausta tai vähintäänkin liioittelua, sillä saadakseen monta kiloa lihaksia esimerkiksi parissa kuukaudessa henkilön täytyy olla joko äärimmäisen lahjakas tai vaihtoehtoisesti käyttää hieman vahvempia myrkkyjä.
Yhtä lailla alan lehtien lisäravinnemainoksien ennen-jälkeen -kuvat ovat useimmiten huiputusta, sillä jopa viidessä tunnissa henkilöstä on mahdollista saada aivan eri näköinen. Valoja ja varjoja käyttämällä ja yksinkertaisesti hymyilemällä ja seisomalla ryhdikkäästi saa jo paljon aikaan. Onneksi kuvailemani ongelmani koskee lähinnä amerikkalaisia eikä suomalaisia lehtiä. On muuten aika huvittavaa selailla salilla jenkkiläisiä kehonrakennuslehtiä, jossa joka toisella sivulla on se ”maailman tehokkain” tuote ja ennen-jälkeen -kuva.
Jos pitäisi valita yksi paikka, mistä lisäravinteita ei kannata missään nimessä ostaa, olisi se tuiki tavallinen supermarketti. Markettien jauheiden ja pillereiden hinnat ovat lisäravinnekoijausta parhaimmillaan. Ruokakaupan hyllyillä olevien jauheiden kilohinta saattaa olla nimittäin merkittävästi isompi kuin netistä ostettujen ja vähintään yhtä toimivien jauheiden. Onhan se helppoa ostaa proteiinijauheet (jotka ovat ruokaa eivätkä lisäravinteita) marketista, mutta pientä vaivaa näkemällä on mahdollista säästää pitkässä juoksussa järkyttävä määrä rahaa. Lisäravinteet kannattaakin ostaa joko netistä tai alan erikoisliikkeistä.
Minä ja lisäravinteet
Minä olen lisäravinteista samaa mieltä kuin minua viisaammat ja kokeneemmat ihmiset. Lisäravinteet ovat kirjaimellisesti lisäravinteita eikä niihin ole mitään järkeä kuluttaa rahaa, jos ruokavalion perusasiat eivät ole kunnossa.
Aloittaessani kuntosaliharjoittelun helmikuussa 2010 ruokavalioni ei ollut likimainkaan hyvällä tasolla eikä ollut sitä pitkään aikaan. Uskoin tällöin suhteellisen sokeasti eri tuotteiden tehoon ja kannoin joka viikko jotakin uutta purkkia kotiini. Olin malliesimerkki harhaanjohdetusta kuluttajasta.
Vuosien saatossa olen tutkinut erityisesti lisäravinteisiin liittyviä tieteellisiä tutkimuksia ja tietysti seurannut muiden kokemuksia tuotteista. Olenkin yrittänyt perustaa omat lisäravinnevalintani tutkittuun tietoon. On hankala uskoa jonkin henkilön lisäravinnehehkutusta, jos tuotteella ei ole takanaan tieteellistä näyttöä. Kokemusperäisen tiedon merkitystä ei tule koskaan unohtaa aivan täysin, mutta tällaisessa tilanteessa en lähtisi itse kokeilemaan tuotetta kovinkaan herkästi.
En tule ikinä kertomaan julkisesti, minkä yrityksen tuotteita minulla on käytössä. Minulta on siis turha kysellä täällä, minkä merkkisiä tuotteita käytän. Tässä blogissa ette tule ikinä lukemaan yhtään mainintaa tai näkemään yhtään kuvaa jostakin lisäravinneyrityksestä tai jonkun yrityksen tuotteesta, jota käytän. Vaikka olenkin näistä teksteistäni huolimatta oikeasti ihan leppoisa kaveri, en ole niin leppoisa, että alkaisin vastikkeetta jonkun puljun mannekiiniksi. Vastikkeellinen toiminta on sitten asia erikseen.
Valotan lisäravinneshoppailuani kuitenkin sen verran, että ostan ”mömmöni” pääosin suomalaisista nettikaupoista. Voin myös hyvällä omatunnolla sanoa, että olen erittäin tietoinen tuotteiden hintatasosta.
Seuraavassa postauksessa saatte nähdä minun lisäravinnekaappini sisällön.
p.s. Käytin palautusjuomassani ennen aminohappoa nimeltä glutamiini. Nykyään en kuitenkaan ole vakuuttunut glutamiinin tehosta, enkä käytä sitä enää. Pidän tästä päivästä lähtien treenikassissani 400 gramman glutamiinipussia, joka minulla on jäänyt käyttämättä.
Annan pussin ilmaiseksi ensimmäiselle henkilölle, joka tulee nykäisemään minua salilla hihasta tai tulee hakemaan sen Oulun keskustan liepeiltä 🙂
