Osallistuin eilen ensimmäistä kertaa elämässäni voimanostokisoihin, jotka järjestettiin kotisalillani eli Classic Gymillä. En osallistunut kisoihin kuitenkaan kilpailijana vaan katsojana ja osin toimitsijana.
Kisat järjesti liitto nimeltä GPA Finland, joka on yksi RAW-voimanostokilpailuja järjestävistä liitoista Suomessa.
Voimanostossa kilpaillaan kolmessa lajissa eli jalkakyykyssä, penkkipunnerruksessa ja maastavedossa. RAW eli ”raaka” puolestaan tarkoittaa sitä, että ainoat sallitut varusteet kilpailjoilla ovat rannetuet, polvisiteet ja nostovyö.
Kun joku henkilö on nostanut esimerkiksi 370 kiloa penkistä, hän on tehnyt sen käyttämällä varustetta eli penkkipaitaa, joka helpottaa nostamista huomattavasti. Tällaiset varustekisat ovat minun mielestäni sama asia kuin juoksukilpailut, joissa juoksijoilla olisi selässään rakettimoottorit. Olenkin RAW-nostamisen fani, sillä RAW-kisoissa tällaisia nostamista huomattavasti helpottavia varusteita ei saa käyttää. Tämä tekee nostotuloksistakin inhimillisempiä.
Perjantai
Kisat alkoivat minun osaltani jo perjantaiaamuna, jolloin Classic Gymillä järjestettiin yhdet monista kisaan liittyvistä punnituksista.
Kilpailijoiden tuli käydä ennen kisaa puntarilla, koska kilpailijat on jaettu painonsa puolesta eri luokkiin – 82 kiloa painavan ei ole mielekästä kilpailla samassa sarjassa 94 kiloa painavan kanssa, koska paino on voimaa ja ylipaino on ylivoimaa. Yksi esimerkki luokasta voisi olla vaikkapa 90.01-100.0 kiloa painavat miehet. Naisille, junioreille ja masterseille (yli 40-vuotiaat) on omat sarjansa.
Menin perjantaiaamuna salille klo 10-11 punnitsemaan kisaan osallistuvia nostajia, joita saapui sinä aikana punnittavaksi yhteensä 14 kappaletta. Tehtävänäni oli kirjata lomakkeeseen ylös kilpailijan tarkka paino ja lisäksi ne painot, joista kilpailijat aloittaisivat suorituksensa.
Useampikin nostaja tiesi jo etukäteen, että heillä tekee painonsa puolesta tiukkaa päästä haluamaansa sarjaan, koska esimerkiksi alle satakiloisissa kilpailevan kannattaa luonnollisesti painaa mahdollisimman vähän alle sata kiloa.
Mahtuakseen sarjoihinsa jotkut nostajat olivat päätyneet kontrolloimaan painoaan äärimmäisin keinoin: eräs tyyppi oli syönyt pari päivää pelkkiä kananmunan valkuaisia, toinen oli ollut yön töissä syömättä ja juonutkin tänä aikana ainoastaan puoli litraa vettä. Syömättämyyden takia kaikki paikalle tulleet eivät olleetkaan järin hyvällä tuulella.
Kaikki paikalle tulleet nostajat eivät suinkaan läpäisseet vaakaa ensimmäisellä kerralla.
Erään kaverin piti painaa vaa’alla alle 110 kiloa, mutta vaakapa antoikin lukemaksi 110.3 kiloa. Tämän seurauksena henkilö lähti suihkuun ja sääti termostaatin siten, että päälle valui niin kuumaa vettä kuin hanasta lähti. Hetken kuluttua ihonväriltään ravuksi muuttunut henkilö palasi vaa’alle, mikä antoi lukemaksi alle 110 kiloa – suihkussa käynnin aikana kehosta oli lähtenyt 700:n gramman edestä nesteitä. Eräs toinen henkilö ei päässyt vaa’alta läpi ja lähti polkemaan hyvin lämpimässä vaatetuksessa kuntopyörää. Hetken perästä voimakkaalle hielle haissut kaveri läpäisi vaa’an hyväksytysti.
Jotkut nostajat valittelivat, että vaaka valehteli painoksi kilon liikaa, mihin minä en tietysti voinut vaikuttaa. Tästä huolimatta lähes jokainen vaa’alla käynyt henkilö pääsi haluaamansa sarjaan, minkä jälkeen niukalla ravinnolla olleet nostajat pääsivät vihdoin mättämään ruokaa ja nestettä kisaa varten. Kisoissa kun saa painaa vaikka 25 kiloa enemmän kuin vaa’alla, sillä kilpailijan kehonpainon pitää täyttää sarjan vaatimukset ainoastaan kisaa edeltävässä punnituksessa.
Minä puolestaan olin jälleen kerran yhden kokemuksen rikkaampi ja hamuilin tajunnan rajamailla haisteltuani tunnin pistävää hikeä (tai voimaa, niin kuin Ari salilta sanoi :D) solariumhuoneessa, jossa punnitus järjestettiin.
Lauantai
Lauantaiaamuna heräilin rauhassa, söin aamupalan ja riensin Classic Gymille puoli kahdentoista aikaan, jolloin kisat olivat olleet käynnissä jo reilun tunnin.
Paikan päälle oli saapunut ilahduttavan paljon voimanoston ystäviä:
Toimitsijoilla ja muutamalla innokkaalla katsojalla oli päällään asiaankuuluvat paidat:
Maineen ja kunnian lisäksi jaossa oli mitaleja:
Avauslajina kilpailuissa toimi jalkakyykky, josta minulla jäi A-ryhmä eli naisten nostot kokonaan näkemättä. Ehdin kuitenkin katsomaan kahta jälkimmäistä ryhmää (kilpailijat oli jaettu painoluokkien perusteella A-, B- ja C-ryhmiin).
Erityisen vaikutuksen minuun teki B-ryhmässä kilpaillut 71-vuotias Aimo Mursu, joka laittoi jo kyykätessään pari kertaa maailmanennätyksen uusiksi. Ollapa itse 71-vuotiaana vastaavassa kunnossa!
Jotkut nostajat puolestaan kyykkäsivät minulle aivan utopisia rautoja:
Toisena lajina toimi penkkipunnerrus, jossa liikkui myös aivan järkyttäviä rautoja. Tässä Suomen mestari sarjassa -110kg eli Oulun oma poika Jani-Pekka Eirala nostaa ensimmäisellä yrityksellään 225 kiloa:
Aimo Mursu liikutteli penkkipunnerruksessa jälleen ME-rautoja:
11 laudaturin ylioppilas Anna Khudayarov (ent. Karrila) taitaa myös voimanoston. Hän teki penkkipunnerruksessa sarjaansa uuden maailmanennätyksen eli 135 kiloa:
Syy useisiin maailmanennätyksiin oli se, että kyseessä ovat vain tämän GPA-liiton maailmanennätykset, jotka toki ovat oikein mahtavia suorituksia nekin. Periaatteessa minäkin voisin perustaa ”Oulun vanha liitto” -nimisen voimanostoliiton ja pistää pystyyn SM- ja MM-kisat. Liittoni ei tietenkään olisi kovin vakavasti otettava verrattuna esimerkiksi GPA:han, joka järjestää kisoja ympäri maailmaa. Joka tapauksessa voimanostoliittojen kanssa tilanne on siis vähän samanlainen kuin ammattilaisnyrkkeilyssä, jossa erilaisia liittoja on todella paljon ja jokaisella on omat mestarinsa.
Kolmas laji oli maastaveto, jota en jäänyt seuraamaan paikan päälle. Minun ja paikalla olleiden ystävieni makuun kilpailut olivat nimittäin liian hidastempoiset ja kestivät liian pitkään.
Kilpailut olivat yhtä odottamista, koska nostojen välissä piti vaihdella telineiden säätöjä ja / tai nostopainoja. Joissakin sarjoissa puolestaan täytyi pitää viiden minuutin tauko ennen uutta kierrosta nostajien vähyyden takia, jotta kilpailijat ehtivät palautua nostoistaan tarpeeksi kauan. Lisäksi jalkakyykyn ja penkkipunnerruksen ja penkkipunnerruksen ja maastavedon välillä oli puolen tunnin tekninen tauko, jonka aikana nostolavaa valmisteltiin uutta lajia varten.
Mikäli olisin halunnut nähdä jokaisesta sarjasta jokaisen lajin loppuun asti, olisin joutunut viettämään salilla aikaa sellaiset kahdeksan tuntia. Yhdessä vaiheessa tympäännyinkin jatkuvaan odotteluun ja lähdin kotiini syömään, nälkäinen kun olin. Maastavedosta ja palkintojenjaosta minulla ei valitettavasti olekaan yhtään valokuvaa.
Laitetaan sen sijaan jakoon kuva päivän asusta:
Pitkästä päivästä ja odottelusta huolimatta ensimmäiset voimanostokisani olivat aivan mukava kokemus. En pidäkään mahdottomana ajatuksena, että lähtisin voimanostokisoihin katsojaksi joskus toistekin!
Kisan tulokset näet täältä!
